1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

EK lopettaa tupojen tekemisen – kiistää torjuvansa konsensuksen

Elinkeinoelämän keskusliitto aikoo käydä käynnissä olevat neuvottelut vaihtoehdoista hallituksen pakkolaeille loppuun, mutta kyse on EK:n mukaan vain siirtymävaiheesta.

Matti Alahuhta kirjanjulkistamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta sanoo, että EK ei enää ensi huhtikuun lopun jälkeen tee keskitettyjä sopimuksia, eikä ole enää neuvotteluosapuoli.

Alahuhta sanoi EK:n syyskokouksen seminaarissa Finlandia-talossa Helsingissä, että työnantajajärjestö päätti keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista luopumisesta tämänpäiväisessä edustajiston kokouksessaan.

Parhaillaan käynnissä olevat neuvottelut vaihtoehdoista hallituksen pakkolaeille EK aikoo käydään loppuun. EK:n tavoitteena on sopia yksikkötyökustannusten laskusta viidellä prosentilla ja palkkojen nollakasvusta vuodelle 2017.

Sen jälkeen EK siirtyisi vientialavetoiseen palkkamalliin, jossa neuvotteluja käydään liittojen vetämänä.

– Ruotsissa tehtiin vastaava päätös jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten, ja se on tukenut hyvin talouden kehitystä, Alahuhta sanoo.

EK haluaa, että painopiste tulee yritystasolle, jossa työehdoista sovittaisiin. Alahuhdan mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan konsensuksen hautaaminen.

Hänen mukaansa konsensus ei häviä mihinkään, vaan "sen painopiste siirtyy sinne, missä tilanteet ja haasteet tunnetaan parhaiten, eli yrityksiin".

Keskusjärjestön mukaan käynnissä olevissa yhteiskuntasopimusneuvotuissa on kyse enää siirtymävaiheesta.