Poliisilta uutta tietoa Kempeleen raiskauksesta – toinen epäilty vapautettu

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että toisella kiinniotetulla nuorella miehellä ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä.

Kotimaa
Poliisi tutkii nuoren tytön raiskausta Kempeleessä.
Erno Serkosalmi / Yle

Poliisi on kuullut keskiviikkona kahta 14-vuotiaan kempeleläistytön raiskauksesta epäiltyä nuorta miestä. Esitutkinnassa on selvinnyt, että toisella kiinniotetulla miehellä ei ole tapauksen kanssa poliisin mukaan mitään tekemistä eikä hän ole ollut asianomistajan seurassa koko tapahtumapäivänä.

Poliisi vapautti nuoren miehen iltapäivällä.

Esitutkinnan mukaan asiaan ei todennäköisesti liitykään ketään toista henkilöä, jota olisi syytä epäillä teosta.

Edelleen kiinniotettuna oleva 17-vuotias mies on kiistänyt teon.

Epäiltyä rikosta edeltävät tapahtumat ovat myös tarkentuneet päivän aikana. Kiinniotettu ja uhri ovat jo aikaisemmin päivällä olleet samassa seurueessa Kempeleessä.

Poliisin mukaan he myös tuntevat toisensa jollakin tavalla eli kyseessä ei ole tuntemattomaan, satunnaiseen henkilöön kohdistunut teko.

Poliisi ei kerro tässä vaiheessa tutkinnan yksityiskohdista enempää. Tutkinta jatkuu mahdollisilla uusintakuulusteluilla torstaina. Myös pidätettynä olevan epäillyn osalta mahdollisesta vangitsemisvaatimuksesta päätetään huomenna.

Poliisin mukaan asian tiimoilta käytävä keskustelu varsinkin sosiaalisessa mediassa on ollut vilkasta ja suurelta osin asiatonta. Poliisi toivoo keskusteluun malttia ja asiallisuutta ja muistuttaa, ettei sosiaalisessa mediassakaan voi kirjoittaa mitä tahansa.

Poliisi tiedotti eilen Kempeleen Asemantiellä myöhään maanantai-iltana tapahtuneesta 14-vuotiaan tytön raiskauksesta.