Naisjärjestöjen mielestä uhri unohtuu raiskauskeskustelussa

Naisasialiitto Unionin ja Naisten linjan mielestä keskustelu raiskauksista pyörii tekijöiden ympärillä. Ne toivovat, että huomio kiinnitettäisiin siihen, miten uhreja voidaan tukea ja seksuaalista väkivaltaa vähentää.

Kotimaa
Ihminen.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Naisten oikeuksia ajavissa järjestöissä ollaan huolissaan siitä, että itse uhrit unohtuvat nyt käytävässä keskustelussa raiskauksista. Uhrin sijaan keskustelu pyörii mahdollisten tekijöiden ympärillä. Järjestöistä toivotaan, että keskustelua käytäisiinkin enemmän siitä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voitaisiin vähentää ja miten uhreja voitaisiin tukea.

Keskustelu raiskauksista heräsi tiistaina jälleen, kun poliisi ilmoitti epäilevänsä ulkomaalaistaustaista miestä 14-vuotiaan tytön raiskauksesta Kempeleessä. Väkivaltaa kokeneille naisille tukipalveluja tarjoavan Naisten linjan toiminnanjohtajan Elina Nikulaisen mielestä Kempeleen tapauksen kaltaiset tilanteet valjastetaan usein muiden päämäärien kuin naisten oikeuksien ajamiseen. Hän toivoo, että naisiin kohdistuva väkivalta nousisi kriisitietoisuuteen ja poliittiseen keskusteluun myös silloin, kun tekijä ei ole ulkomaalainen.

– Pitäisi käydä keskustelua siitä, miten me voimme ennaltaehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä tukea uhreja paremmin. Keskustelun ei pitäisi pyöriä siinä, missä on pahemmat miehet, Nikulainen sanoo.

Samoilla linjoilla ollaan feministijärjestö Naisasialiitto Unionissa. Myös unionin pääsihteerin Milla Pyykkösen mielestä itse uhrit ja ongelma unohtuvat, kun keskustelu pyörii tekijöiden ympärillä. Hän huomauttaa, että rikokset saavat myös eri tavalla huomiota riippuen tekijästä. Pyykkönen nostaa esille elokuussa Oulussa tapahtuneen raiskauksen, josta levisi aluksi sosiaalisessa mediassa huhuja tekijöiden mahdollisesta maahanmuuttajataustasta.

– Kun kävi ilmi, että tekijät olivat kantasuomalaisia, keskustelu loppui kuin seinään. Naiseen kohdistuneesta rikoksesta oltiin kiinnostuneita vain siihen asti, kunnes tekijä osoittautui kantasuomalaiseksi mieheksi. Sitten siitä tuli yksittäistapaus, Pyykkönen kuvailee.

Naisten asema toki vaihtelee yhteiskunnittain, ja siitä on järjestöjen mukaan puhuttava myös. Mutta Pyykkönen muistuttaa, että naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on globaali ilmiö, joka ei ole vieras suomalaisellekaan yhteiskunnalle.

– Pitäisi puhua enemmän miesten valtasuhteesta naisiin ylipäätään, Pyykkönen sanoo.

Naisia syyllistetään yhä raiskauksista myös Suomessa

Järjestöistä toivotaan, että keskustelua käytäisiin siitä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voitaisiin ennaltaehkäistä ja vähentää yhteiskunnassa. Siinä on vielä tekemistä Suomessakin. Järjestöjen mukaan raiskausten uhrit kohtaavat yhä Suomessa esimerkiksi vähättelyä. Naisten linjan auttavassa puhelimessa uhrit kertovat yhä viranomaisten taholta kokemastaan vähättelystä.

– Yhä kuulee, että esimerkiksi poliisin suhtautuminen on ollut raiskaustapauksissa vähättelevää. Viimeksi tänään meille tulleessa yhteydenotossa raiskauksen uhri kertoi poliisin puhuneen siihen tyyliin, että yhden illan juttu on tainnut alkaa vain kaduttaa, Nikulainen sanoo.

– Naisten syyllistämisestä tällaisissa tilanteissa on pitkät perinteet myös Suomessa. Eli kysellään, miksi kävelit sen puiston läpi tai miksi olit humalassa, Pyykkönen sanoo.

Kynnys ilmoittaa raiskauksesta on muutenkin korkea. Suurin osa Suomessa tapahtuvasta seksuaalisesta väkivallasta jää edelleen ilmoittamatta, vaikka ilmoitusten määrä on 2000-luvulla kasvanut.

Pyykkönen muistuttaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on ollut pitkään tabu myös suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka keskustelu on avautunut viime vuosina. Merkittävässä osassa raiskauksista tekijä on uhrin tuttu tai läheinen.

– Sitä ei mielletä raiskaamiseksi tai väkivallaksi samalla tavalla, Pyykkönen sanoo.

Kynnys ilmoittaa poliisille raiskauksesta tai muusta väkivallasta on paljon korkeampi, jos sen on tehnyt tuttava. Pyykkösen mukaan tietynlaiset naisiin kohdistuvan väkivallan muodot saavat muita enemmän paheksuntaa ja huomiota julkisessa keskustelussa.

– Puskaraiskaukset tuomitaan, mutta sitten neljän seinän sisällä tapahtuvasta väkivallasta ei puhuta niin paljon.

Pyykkösen mukaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan nykyään aiempaa enemmän. Samaan aikaan yhteiskunnassa on noussut naisvastaisia äänenpainoja, joissa vähätellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Siitä ei saisi puhua, jos ei muista samalla muistuttaa myös miehiin kohdistuvasta väkivallasta.

Miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voitaisiin vähentää ja uhreja tukea?

Nikulainen toivoo, että naisiin kohdistuva väkivalta nousisi päättäjien kriisitietoisuuteen myös silloin, kun tekijä ei ole ulkomaalaistaustainen.

– Kuinka tärkeäksi tämä ongelma koetaan, näkyy esimerkiksi siinä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ehkäisevää työtä resursoidaan.

Suomessa astui elokuun alussa voimaan kansainvälinen naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vähentämiseen tähtäävä Istanbulin sopimus. Nikulainen muistuttaa, että monet sopimuksen edellytyksistä ovat yhä kuitenkin täyttämättä. Esimerkiksi turvakoteja ei ole riittävästi, eikä Suomessa ole ympärivuorokauden toimivaa auttavaa linjaa väkivaltaa kokeneille naisille. Naisten linjan puhelinpalvelu on auki neljä tuntia vuorokaudessa.

– Meille tulevista puheluista pääsee läpi vain yksi kolmesta. Se kertoo jotain tarpeesta. Meillä pitäisi olla enemmän matalan kynnyksen apua puhelimitse, Nikulainen sanoo.

Nikulainen toivoo, että Kempeleen tapahtumien kaltaisista rikoksista nouseva suuttumus kanavoitaisiinkin työhön naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on rikos, joka pitää ottaa vakavasti. Toivon, että ihmiset laittaisivat suuttumuksensa ja energiansa uhrien tukemiseen ja ratkaisujen etsimiseen, Nikulainen sanoo.