Analyysi: Yhdet vielä ja sitten lasku

EK:n ilmoitus vetäytyä tupo-pöydästä on toinen kymmenen vuoden sisällä. Tällä kertaa päätös ehkä pitää, koska nyt se perustuu sääntömuutokseen, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Pekka Ervasti.

Analyysit (Yle Uutiset)
Pekka Ervasti
Lassi Seppälä / Yle

Etelärannassa on marmatettu keskitettyjä tulosopimuksia vastaan siitä lähtien, kun Ruotsin työnantajat luopuivat niistä.

Kerta toisensa jälkeen vuorineuvokset ovat kuitenkin joutuneet raahautumaan keskitettyyn sopimuspöytään kansakunnan kokonaisedun nimissä. Tupoissa palkkojen ja työehtojen sekaan on leivottu myös maan hallituksen toimivaltaan kuuluvia vero- ja eläke-elementtejä. Eduskunta on siunannut kiltisti tarvittavat lakimuutokset.

Tulopoliittisilla kokonaisratkaisuilla oli paikkansa ja aikansa vanhassa konsensus-Suomessa. Niillä taattiin maltillinen palkkakehitys, mutta tekstipuolella – varsinaisissa työehdoissa – ne ovat olleet jäykkiä instrumentteja.

Nyt kun työmarkkinat ovat monin tavoin eriytyneet ja eri elinkeinoalojen teollisuussektoreiden ja julkisen puolen olosuhteet ja kustannuspaineet ovat yksilöllisiä, liittokohtaiset sopimukset pystyvät sopeutumaan joustavammin. Monilla aloilla on paineita räätälöidä sopimukset paremmin vastaamaan alakohtaisia erityistarpeita.

Se, mikä Korpilammelta alkoi, näyttää nyt Finlandiatalolla loppuneen. EK:n hallituksen puheenjohtajan Matti Alahuhdan ilmoitus tupo-kauden loppumisesta ajoittui kuitenkin dramaattiseen ajankohtaan työmarkkinoilla – ja tämä tietysti pisti salaliittoteoriat liikkeelle.

Postilakon ja yhteiskuntasopimusneuvottelujen kurimuksessa moni tulkitsi EK:n ilmoituksen myös uhkavaatimukseksi. Sopu pitää löytyä ja pian – huhtikuun jälkeen kaikki on myöhäistä.

Vaikutus voi EK:n vastapuolella olla kaksijakoinen. Se voi kiirehtiä ja edesauttaa sopua, tai sitten ei. Vastareaktio voi myös olla se, että kun liittokohtaiset neuvottelut ovat kuitenkin edessä, miksei mennä niihin samantien.

*Palkansaajapuolen johtajien *ensireaktiot olivat kuitenkin maltillisia. Alahuhdan jälkeen EK:n seminaarissa puhunut STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoi kainosti, että vanha kunnon tupovasara säilyisi vielä työmarkkinoiden työkalupakissa. Samaa mieltä oli nopeasti myös SAK:n Lauri Lyly.

Palolan ja Lylyn tuntemukset ymmärtää, kun tiedossa on, että palkansaajapuolella ollaan juuri kokoamassa uutta uljasta keskusjärjestöä. Kenen kanssa se leikkii, jos vastapuoli ei enää halua tulla hiekkalaatikolle ollenkaan?

Jos yhteiskuntasopimus syntyy ja sen vanavedessä uusi kokonaisratkaisu, työllisyys- ja kasvusopimuksen jatko, EK:n ilmoituksen pitävyys testataan mahdollisesti vasta 2018.

Kuka tietää, missä asennossa maa silloin on? Säännöt on tehty muutettaviksi.