Toimittaja vaihtoi valmiiksi siivutetun pötkölauantaihin – pakkausjätettä kertyy silti nopeasti

Viisihenkisen perheen arkiostoksissa muovittomat vaihtoehdot ovat vähissä, sillä melkein kaikki kaupassa on pakattu muoviin. Pieniä kulutusvalintoja voi silti tehdä esimerkiksi valitsemalla valmiiksi siivutetun pienen makkarapaketin sijaan kokonaisen pötkön – tai luopumalla makkarasta kokoaan.

Kotimaa
Makkaran nimen takana saattaa olla hyvinkin arkipäiväinen tarina.
Muovipakkausten välttely ei ole helppoa ja vaatii viitseliäisyyttä.YLE / Tiina Bragge

Muovia on joka paikassa ja se on paha juttu. Tai näin meitä on totutettu ajattelemaan: Olemmehan kaikki nähneet kuvat ja uutisvideot maailman merissä kelluvista roskalautoista ja muovikasseihin tukehtuneista linnuista.

Keräsimme esimerkinomaisesti talteen tavallisessa perhearjessa kertyvää muovijätettä viisihenkisessä perheessä, joka yritti tehdä kulutusvalintoja muovin karttaminen mielessä.

Muovipakkausten välttely ei ole aivan helppoa, ainakaan silloin jos kaupan palvelutiskin valikoima rajoittuu valmisruokiin ja kalaan. Päädyimme kuitenkin valitsemaan esimerkiksi valmiiksi siivutetun lauantaimakkaran asemesta pötkömakkaraa, jossa pakkausmateriaalin määrä sisältöön verrattuna on pienempi.

Koska lähimarketista ei löydy paistopistettä, ei leipääkään saanut pahvipussissa. Seuraavaksi parhaaksi vaihtoehdoksi keksimme läpinäkyvällä muovi-ikkunalla varustettuun pahvipussiin pakatun patongin. Ekologista painolastia valinnassa kevensi sekin, että leipomo on paikallinen.

Uusiutumattomia luonnonvaroja kului kilokaupalla

Ruokia pöydällä.
Makkaraostoksillakin voi vaikuttaa mukaan kertyvän muovin määrään. 150 gramman kinkkupakkaus ei useimmiten eroa kooltaan tuplasti enemmän leikkelettä sisältävästä.Antti Heikinmatti / Yle

Muovia vältelleen perheen arkisista ruuista ja hyödykkeistä kertyi jo neljässä päivässä parisataa grammaa muovia.

Kertyneen muovimäärän ekologista vaikutusta voi arvioida esimerkiksi YK-liiton tietojen avulla. Parisataa grammaa tarkoittaa reilun kilon verran luonnonvaroja – pääasiassa öljyä, kymmenkunta litraa vettä ja ja vajaat puoli kuutiometriä ilmaa eli käytännössä valmistamiseen kulunutta happea.

Muovin kulutusta voi vähentää helpoimmin vaihtamalla esimerkiksi kertakäyttömuovikassit kestokassiin tai ostamalla tuotteensa paperiin pakattuna palvelutiskistä. Näin tuotetta saa samalla juuri haluamansa määrän, mikä vähentää hävikkiä ja on siksi ekologista.

Muovi onkin ekoaine? Ainakin, jos se kierrätetään

Kokonaan toinen kysymys on se, kuinka aktiivisesti muovipakkauksia kannattaa karttaa.

Suorempi tie ekologisempaan kulutukseen olisi huomion kiinnittäminen siihen, mitä pakkaus sisältää. Lihakilon matkalla brasilialaiselta sonnitilalta lähikaupan tiskiin kuluu niin paljon luonnonvaroja, että kokonaisuuden kannalta on täysin yhdentekevää, onko pakkaus muovia vai ei.

Vuosittain kotitalouksissa kertyy muovipakkausjätettä valtava määrä, yli 80 000 tonnia. Toistaiseksi siitä päätyy kierrätykseen hyvin pieni osa.

Muovijätteen jatkokäyttö järkevöityy, kun muovin keräyspisteitä avautuu tammikuusta lähtien 500 kappaletta joka puolelle Suomea ja kerätty muovi kuljetetaan Riihimäelle jatkokäsittelyyn. Lappiinkin keräyspisteitä tulee kolmetoista, muun muassa Kemiin ja Tornioon.