Teinitytön surmasta syytetty syyntakeinen – syyttäjä vaatii elinkautista

17-vuotiaan porilaistytön surmasta epäilty 26-vuotias mies oli tekohetkellä syyntakeinen. Puolustus arvioi mielentilatutkimuksen jääneen vajavaiseksi ja katsoo syytetyn olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Kotimaa
Karri Laihonen / Yle
Porin käräjäoikeus

Porilainen teinityttö surmattiin raa'asti tammikuussa Kokemäellä. Satakunnan käräjäoikeus jatkoi tänään jutun käsittelyä, koska teosta syytetylle tehtiin mielentilatutkimus. Kesällä oikeus katsoi jo näytetyksi toteen, että mies toimi syytteessä osoitetulla tavalla.

Mielentilatutkimuksen mukaan 26-vuotias ulkomaalaistaustainen mies oli tekohetkellä täydessä ymmärryksessä. Puolustus kuitenkin kritisoi tutkimusta puutteelliseksi ja katsoo edelleen, että syytetty oli tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen

– Hän tarvitsee hoitoa, ei pimeää koppia, totesi syytetyn asianajaja Rauli Virtanen.

Syyttäjä vaati loppupuheenvuorossa elinkautista vankeustuomiota ja tähän yhtyi myös uhrin omaisten asianajaja.

Tuomio jutussa annetaan puolenpäivän jälkeen.