Opettaja: Huumori pelastaa, kun auktoriteetti ei toimi

Opettajilla on erilaiset valmiudet turvallisen aikuisen ja kasvattajan rooliin, sanoo erityisopettaja Toni Sutinen. Hänen mukaansa opettajankoulutuksessa asiaa ei juurikaan oteta huomioon.

Kotimaa
Kaksi alakoululaista poikaa on kumpartunut pulpettinsa ylle kirjoitustehtävään.
Tuukka Myllymäki / Yle

On opettajasta kiinni, miten valmis hän on turvallisen aikuisen rooliin. Näin kertoo kajaanilainen erityisopettaja Toni Sutinen. Hän sanoo, että valmiuksia rooliin on varmasti kaikilla opettajilla, mutta eroja on siinä, miten kukin haluaa asian hoitaa.

– Pääsääntöisesti uskon, että kaikki opettajat ovat turvallisia aikuisia, kun ovat alalle hakeutuneet. OKL:n koulutuksessa sitä ei kuitenkaan opiskella, kuinka paljon oppilas voisi tukeutua sinuun hädän hetkellä, Sutinen sanoo.

Opettajat suhtautuvat Sutisen mukaan eri tavoin myös kasvattajan rooliin. Toiset kokevat sen omakseen enemmän kuin toiset.

– Alakoulussa lapsen elämään voi vaikuttaa enemmän kuin yläkoulussa. Riippuu opettajasta, mihin rajan vetäisee, Sutinen lisää.

Huumori pelastaa opettajan pinteestä

Sutisen mielestä koulun rooli lapsen kasvattajana on pieni. Ajatuksena on, että koti kasvattaa ja koulu opettaa, ja yhteistyöhön pyritään.

Alakoulussa lapsen elämään voi vaikuttaa enemmän kuin yläkoulussa.

Toni Sutinen

– Toki koulussa vaaditaan tietyt jutut, ja oppilaiden halutaan esimerkiksi noudattavan sääntöjä. Sellaiset kasvatusrajat on, että ei esimerkiksi olla lakki päässä ruokalassa ja tervehditään, jos tavataan. Vapaa-ajalla tapahtuviin asioihin emme kuitenkaan hirveästi puutu. Se on kodin tehtävä.

Opettajan hyviä ominaisuuksia ovat Sutisen mukaan huumorintaju, pitkäjänteisyys ja sosiaalisuus.

– Ainakaan minun hommissani huumorilla saadaan pelastettua monta tilannetta, joissa auktoriteetti ei toimi. Monesti viesti menee paremmin perille huumorilla kuin aggressiolla.

Oppilailla eväät kiusaamisen lopettamiseen?

Entä mitä opettaja voi tehdä kiusaamisen ehkäisemiseksi? Sutinen sanoo, että jokainen opettaja toivoo, ettei kiusaamista olisi ja tekee kaikkensa sen eteen. Kiusaamista voisi ehkäistä entistä laajemmalla oppilaiden valvonnalla, mutta se olisi hankalaa järjestää, koska opettajia ei ole tarpeeksi.

Pääsääntöisesti uskon, että kaikki opettajat ovat turvallisia aikuisia.

Toni Sutinen

Sutinen uskookin, että kiusaamisen ehkäisemisessä oppilaissa on isompi voimavara kuin opettajissa.

– Että oppilaiden kesken olisi huoli omasta luokkakaverista. Jos jotakuta kiusataan, siihen puututtaisiin porukalla. Uskon, että sillä olisi massiivisemmat vaikutukset kuin sillä, että opettajat nuhtelevat oppilaita.