Asuntokaupoissa voi piillä kitkerä yllätys: Loppusiivous tekemättä, peilikaapit revitty irti

Pelko takuuvuokran menettämisestä saa vuokralaisen yleensä tekemään huolellisen loppusiivouksen vuokra-asunnossa. Mutta kun kyse on omistusasunnon kaupasta, uudella omistajalla voi olla edessään muuttopäivänä urakka myös mopin varressa. Siivous kannattaa kirjata kauppaehtoihin.

Kotimaa
Nainen tutkii keittiötä asuntoesittelyssä
Yle

Ihmisen elämässä suurin ostos on yleensä asunto. Elo uudessa kodissa saattaa alkaa ikävällä yllätyksellä, jos muuttolaatikoita sisään kannettaessa paljastuu, että asunnon loppusiivousta ei ole tehty.

Pahimmillaan asuntoon tai siihen kuuluviin rakennuksiin on jätetty lojumaan irtainta, joiden siivouksesta tulee kuluja uudelle omistajalle: rikkinäisiä huonekaluja, puoliksi käytettyjä maalipurnukoita tai muuta ongelmajätettä.

Kuluttajariitalautakuntaan loppusiivouksen laiminlyönnistä on tullut vuosien saatossa kuitenkin vain muutama korvausvaatimus. Vaikka siivouksen laiminlyönti voisi periaatteessa olla peruste hinnanalennukselle, lautakunnassa on linjattu, että se ei ole korvausperuste.

Myyjän matkassa on voinut lähteä esimerkiksi verhotangot.

Jaana Anttila-Kangas

– Lainsäädäntö tai niin sanottu maan tapa ei tunne asunnon puhtautta. Kun kyse on käytetystä asunnosta, pintojen siistimisen katsotaan kuuluvan ostajan vastuulle. Mikäli loppusiivouksesta ei ole dokumentointia, siitä on hankala vaatia jälkikäteen myyjältä korvausta, sanoo ylitarkastaja Timo Maso.

Suomen Kiinteistövälittäjäliitossa ongelma tunnetaan, mutta tapauksia on tullut esiin vähän, jos ollenkaan.

– Ainakaan minun tiedossani ei ole, että aiheesta olisi tullut kysymyksiä neuvontaamme, toteaa puheenjohtaja Jaana Anttila-Kangas.

Loppusiivouksenkin voi merkitä sopimukseen

Muuttosiivouksen katsotaan kuuluvan hyviin tapoihin. Siivoukseen on myyjällä myös moraalinen velvoite. Jos kauppahinta on jo maksettu, ostajan on kuitenkin hankala lähteä hakemaan oikeutta.

Jos asunnosta on maksettu vain osa, ostaja voi katsoa, että loppusiivouksen laiminlyöminen on sopimuksen vastaista.

– Tällöin voi vaatia myyjältä hyvitystä loppusummaan, sanoo Jaana Anttila-Kangas.

Lainsäädäntö tai niin sanottu maantapa ei tunne asunnon puhtautta.

Timo Maso

Suomen Asunto-osakkeenomistajat ry:n varapuheenjohtaja Marita Närvänen muistuttaa ostajan vastuusta ja huolellisuudesta. Parasta olisi, jos myös loppusiivouksesta olisi mustaa valkoisella.

– Esimerkiksi pelkkä sähköposti aiheesta on riittävä sopimuspaperi, joka velvoittaa myyjää.

Kuluttajariitalautakunta korostaa asunnon ennakkotarkastuksen merkitystä.

– Asuntoesittelyssä saa hieman siirrellä huonekaluja tai nostella mattoja. Näin voi varmistaa, että esimerkiksi sohvan selkänojasta ei ole tullut tapettiin tahroja, jotka paljastuvat kun asunto on tyhjä huonekaluista, sanoo ylitarkastaja Timo Maso.

Liian tehokas siivous suurempi ongelma

Hutiloitua loppusiivousta yleisempi ongelma on turhankin innokas siivous. Uusi asunnonomistaja on voinut yllättyä, kun huoneistosta ei löydykään kaikkea, mitä siellä oli vielä kaupantekohetkellä.

– Myyjän matkassa on voinut lähteä esimerkiksi verhotangot tai vessan peilikaappi, toteaa Suomen Kiinteistövälittäjäliiton puheenjohtaja Jaana Anttila-Kangas.

Tapaukset ovat tuttuja myös Kuluttajariitalautakunnalle. Usein valitukset koskevat esimerkiksi kiinteäksi katsottua keittiökalustusta.

– Myyjä on voinut viedä asunnosta vaikkapa pakastimen. Lisäksi muun muassa ikkunakaihtimet ovat irtainta, jonka ostaja on katsonut kuuluvan kauppaan, mutta ne ovat kadonneet entisen omistajan mukana, kertoo ylitarkastajia Timo Maso.