1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Porilaisesta liikelaitoksesta lisää paljastuksia – alkoholia ostettu tuhansilla euroilla

Porin palveluliikelaitoksen rahankäytöstä on paljastunut taas uusia piirteitä. Rahaa on käytetty huomattavia summia muun muassa Alkoon.

Kotimaan uutiset
Viinipulloja hyllyssä.
Toni Pitkänen / Yle

Porin palveluliikelaitoksen rahankäytöstä on selvinnyt uusia erikoisuuksia. Konsulttiyhtiö KPMG selvitti kaupungin toimeksiannosta, miten liikelaitoksen johto on käyttänyt rahaa. Käytännössä asiaa selvitettiin käymällä läpi ostolaskuja ja niiden perusteluja.

Liikelaitos on muun muassa käyttänyt rahaa suhteettoman paljon Alkoon ja porilaisen gourmet-ravintola Buccon laskuihin. Enemmistö laskuista on epäselvyyksien paljastumisen jälkeen eläkkeelle jääneen liikelaitoksen johtajan Kaj Kainulaisen hyväksymiä.

Rikosilmoitus tehty

Alkosta on ostettu juomia yli 8 600 eurolla alle kahden vuoden aikana. Muun muassa joulukuussa 2014 oli ostettu yli sata pulloa viiniä ja 34 lahjapakkausta joulumuistamisiksi. Buccoon oli käytetty rahaa yli 7 000 euroa, josta lähes neljäsosa alkoholiin.

Porin palveluliikelaitoksessa on jo aiemmin selvinnyt mittavia epäselvyyksiä, joista on tehty rikosilmoitus. Rahaa on käytetty muun muassa matkailuun ja majoittumisiin sekä kestitsemiseen huomattavia summia kaupungin ohjeiden vastaisesti.

Liikelaitos on käytännössä monopoliasemassa, koska se tuottaa kaupungille muun muassa ravitsemus- ja siivouspalveluja.

Lue seuraavaksi