Postikiistassa ei vieläkään sopua – sovittelu jatkuu perjantaina

Valtakunnansovittelijan mukaan päivän neuvotteluissa ei tapahtunut suuria edistysaskelia. Osapuolten näkemykset ovat yhä kaukana toisistaan, sanoo Minna Helle.

Kuva: Lehtikuva

Postialan työehtosopimusneuvotteluissa ei löytynyt ratkaisua vielä torstaina.

Valtakunnansovittelija Minna Helle twittasi (siirryt toiseen palveluun) kello 17 jälkeen, että sovittelu jatkuu perjantaina kello 10.30.

Helteen mukaan nelisen tuntia kestäneissä neuvotteluissa ei tapahtunut suuria edistysaskelia.

Palvelualojen työnantaja Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n näkemykset ovat yhä kaukana toisistaan, kertoo Helle.

Postin työntekijät ovat järjestäneet lakkoja sopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi.

Postilaisten lakot Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa päättyivät torstaina. Tampereen, Jyväskylän, Seinäjoen ja Kuopion postityöntekijät ovat puolestaan lakkoilleet keskiviikkoillasta alkaen.

Postin toimituksissa on työtaisteluista johtuen pahoja viiveitä.

Tukitoimet vaikeuttavat entisestään postinkulkua

Useat kuljetusalan liitot ovat ilmoittaneet tukevansa PAU:ta eri toimilla.

Auto- ja kuljetusalan Työntekijäliiton jäsenet Hamina-Kotkan, Helsingin, Hangon, Turun, Naantalin ja Rauman satamissa eivät käsittele kuriiriyhtiö DHL:n rahtia maanantaina. Tiistaina tukitoimia laajennetaan. AKT:n ahtaajat kaikissa Suomen satamissa eivät huolitse työtaistelun alaisia tulevia tai lähteviä lasteja kello kuudesta alkaen. Tukitoimet ovat voimassa toistaiseksi.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoi keskiviikkona työtaistelutoimista losseilla ja lentoliikenteessä. Tukitoimet ovat voimassa kunnes toisin ilmoitetaan.

Ilmailualan unioni kohdistaa toimensa lähtevän postin käsittelyyn lentoasemilla ensi maanantaina ja tiistaina.

Suomen Merimies-Unionin jäsenet eivät aio ottaa DHL:n kuljetuksia rahti- ja matkustaja-aluksiin. SMU:n tukitoimet alkavat maanantaina kello kuudelta. Ne ovat voimassa toistaiseksi.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY on ilmoittanut ensi maanantaina alkavasta ylityökiellosta, joka on voimassa perjantaihin.

Palvelualojen ammattiliitto PAM kehottaa jäseniään lopettamaan Postin toimintoihin liittyvien töiden tekemisen asiamiesposteissa. Tukitoimet alkaisivat ensi keskiviikkona ja päättyisivät viikon kuluttua perjantaina.