Uskomaton selviytymistarina: Lentokone putosi suomalaisnaisen viereen – selvisi hengissä

Kuvittele, että olet matkalla syntymäpäiväjuhliisi, kun lentokone putoaa viereesi. Kuulostaa katastrofielokuvalta, mutta Ulrika Björkstamille kävi juuri niin.

Kotimaa
Lentoturmassa kuoli toistakymmentä ihmistä. Ainakin 40 vietiin sairaalahoitoon.
Tutkijoita turmapaikalla 5. marraskuuta 2008.David De La Paz / EPA

Lomalta palannut Ulrika Björkstam seisoo kadulla työpaikkansa, kymmenkerroksisen toimistorakennuksen, edessä. Hänellä on yllään kiireisen uranaisen uniformu: jakkupuku. Vain muutamaa hetkeä myöhemmin asua kannatteleva tekonahkavyö sulaa kiinni hänen ihoonsa.

Työpäivä täyttyy tapaamisista ja yliajalle venyneestä Suomen suurlähetystön kanssa järjestetystä turvallisuuskoulutuksesta. Puhutaan maallle tyypillisten turvallisuusuhkien, varkauksien ja kidnappausten, ehkäisemisestä. Mikään ei valmista Björkstamia tulevaan.

Björkstam odottaa tilaamaansa taksia. Hän on myöhässä omilta syntymäpäiväillallisiltaan.

Odottaessaan hän vilkaisee taivaalle ja näkee lentokoneen. Lentääpä tuo matalalla ja oudosta suunnastakin, Björkstam ajattelee. Aivan kuin kone tulisi minua kohti.

ilmakuva lentoturman paikasta
Ilmakuva lentoturman paikasta onnetomuutta seuraavana päivänä.David De La Paz / EPA

Meksikon presidentin virka-asunto on aivan Björkstamin työpaikan vieressä. Seuraava ajatus onkin, että ehkä siellä on yksityinen kiitorata, jonne kone on laskeutumassa.

Björkstam vilkaisee uudestaan ylös. Hän tajuaa, että kone ei olekaan laskeutumassa. Se syöksyy kohti ruuhkaista katua. Kohti Meksikon Suomen suurlähetystöä.

Ulrika Björkstam kääntyy pakoon.

– Jaaha, tämä oli nyt tässä. Olin varma, että nyt kuolen ja tähän tämä päättyy. Samalla iski epäusko. Eihän näin voi käydä kenellekään.

Ulrika Björkstam ehtii ottaa vain muutaman askeleen, kun törmäyksen aiheuttama paineaalto saavuttaa hänet. Hän iskeytyy katuun kasvot edellä. Polttava kuumuus nielaisee naisen.

Myöhemmin silminnäkijät kertovat räjähdyksen aikaansaaman tulipatsaan kohonneen korkeammalle kuin yksikään rakennus. Sitä Ulrika Björkstam ei enää nähnyt.

Mutta hän ei kuollut.

Nahkasaappaat pelastivat jalat

Onnettomuudessa kuoli 16 ihmistä – joukossa huumekaupan vastaisesta taistelusta tunnettu Meksikon sisäministeri Juan Camilo Mouriño. Ainakin 40 ihmistä vietiin sairaalaan.

palomies sammuttaa palavaa autoa
Palomies sammuttaa autoa turmapaikalla.David De La Paz / EPA

Björkstam menetti tajuntansa hetkeksi. Kone oli pudonnut vain parinkymmenen metrin päähän hänestä. Kun hän tokeni, kadulla vallitsi kaaos. On löydettävä apua, hän ajatteli.

Hän käveli korttelin toiselle puolelle ja huusi. Kaksi miestä tuli apuun. He pitivät Björkstamin tajuissaan jatkuvalla kyselemisellä.

– Jouduin pinnistelemään. Muistin kaikki puhelinnumerot ulkoa. He soittivat kotiin perheelle ja soittivat ambulanssin.

Ambulanssissa oli Björkstamin lisäksi toinenkin palanut potilas. Kyydissä ollut ensihoitaja hikoili niin, että hänen silmälasinsa vierähtivät ambulanssin lattialle.

Hoitajat kai unohtivat sitoa Björkstamin kiinni paareihin. Hän pomppi, pyöri ja kieri lattialla kerosiinipalovammojensa kanssa samalla, kun ambulanssi puikkelehti suurkaupungin ruuhkassa.

– Olin koko ajan tajuissani. Muistan aivan kaiken.

Punaisen Ristin ensiapuasemalla arvioitiin, että Björkstamin kehosta oli palanut 40 prosenttia. Myöhemmin tarkentui, että syvät toisen ja kolmannen asteen palovammat peittivät neljäsosan hänestä. Nahkasaappaat pelastivat jalat. Tutut kasvot olivat mennyttä.

– Kun sain morfiinin, luulin kuolevani uudestaan. Äänet muuttuivat mongerrukseksi. Tunsin, että olisin ollut jotain venyvää materiaa.

Hän heräsi seuraavana päivänä toisen sairaalan teho-osastolta yltä päältä käärittynä ja sänkyynsä sidottuna. Intubaatioletku kurkussa esti puhumisen.

Unet olivat kuin hallusinaatioita tai pelottavia elokuvia. Välillä Björkstam ei olisi halunnut sulkea silmiään lainkaan. Hän tajusi olevansa loukkaantunut, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä vammojensa laajuudesta.

– Oma mieli suojeli. Ei ollut myöskään mitään käsitystä siitä, mitä haavojen paraneminen vaatii tai mitä palovammojen arpeutuminen tarkoittaa.

Uusi iho oli ohutta – läpikuultavaa

Learjet 45 syöksyi maahan Mexico Cityn keskustan business-alueella varttia vaille seitsemän 4. marraskuuta vuonna 2008. Björkstamia hoidettiin viikko yksityissairaalassa Meksikossa, mutta heti kunnon salliessa hänet siirrettiin palovammoihin erikoistuneeseen sairaalaan Yhdysvaltojen Dallasiin.

Meksikolaissairaalan lääkäri vannotti Ulrika Björkstamia palaamaan vielä joskus takaisin tervehdyskäynnille. Hän oli kaikille erityinen potilas. Björkstam nyökytteli. Voisin tulla joskus joulun jälkeen, hän ajatteli.

Hän eitiennyt, että joutuisi opettelemaan kävelemisen ja pukeutumisenkin uudestaan. Sairaalahoidossa kuluisi neljä kuukautta.

Minusta näkee päälle, että jotain on käynyt. Joudun uudestaan ja uudestaan kohtaamaan sen ihmisten katseissa.

Ulrika Björkstam

Syvät palovammat hoidetaan ihosiirteillä. Siirteet saadaan potilaan omasta terveestä ihosta. Ihosta otetaan vain ohut pintakerros, joka kiinnitetään palaneen ihon tilalle hakasilla.

Pintaverisuonisto kasvaa uuteen ihoon muutamassa päivässä ja siirre tarttuu kiinni.

Alkuun iho on läpikuultavaa. Pienestäkin hankauksesta, vaikka vain vaatteiden saumoihin, tulee vesikelloja. Herkkää ihoa pitää jumpata ja venyttää jatkuvasti, ettei arpikudos ala kiristää. Paikat, joista siirteitä otetaan, ovat vereslihalla.

Lämpöhukan ja tulehdusten riski oli suuri. Munuaiset voivat pettää.

Viidestä maahansyöksyssä pahiten palaneesta potilaasta on tänä päivänä hengissä kaksi.

– Nainen, joka oli laajuudeltaan yhtä vakavasti palanut kuin minä, kuoli myöhemmin infektioihin.

Joskus Björkstam ajattelee, että voi kunpa olisikin ollut vain tavallisessa auto-onnettomuudessa. Ei tarvitsisi jatkuvasti käydä läpi samaa ihmettelyä ja hämmästelyä. Hän puhuu hoidoista harvoin yksityiskohtaisesti.

– Sitä haluaa vähän säästää kuulijoita. Eivät ihmiset ajattele, että palovammoista voi seurata se, että joutuu opettelemaan kävelemisen uudestaan.

Tätä velkaa ei voi maksaa

Lopulta Ulrika Björkstam pääsi Suomeen Töölön sairaalan kautta Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Sairaalajakson päätyttyä kolmekymppinen Björkstam muutti Turussa asuvien vanhempiensa luokse. He pesivät, pukivat ja laittoivat ruokaa.

Moni hiipunut ystävyyssuhde palautui.

Lukioaikainen, myöhemmin fysioterapeutiksi opiskellut ystävä laati kuntosaliohjelman, jonka avulla Björkstamin surkastuneet lihakset palautuivat. Hän myös tuli mukaan treenaamaan.

Rakkain ystävä ja kollega Niko Herlin vei Björkstamin metsäretkelle. Hän vei Björkstamin myös ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille kahvilaan.

– Olen loputtomassa kiitollisuudenvelassa monille ihmisille. En pysty koskaan niinsanotusti maksamaan sitä. Paras tapa osoittaa kiitollisuutta on antaa itse apua eteenpäin.

Ei minun tarvitse tänään pystyä tämän enempään.

Ulrika Björkstam

Ei niin, etteikö Ulrika Björkstam olisi surrut menetystään. Hänhän oli menettänyt jotain itsestään.

Mutta kaikki raajat olivat tallella. Silmät olivat tallella. Kuntoutuminen oli mahdollista. Hän uskoi itseensä ja toivoi. Hän pystyi näkemään tulevaisuuden.

– Usein auttaa, jos pystyy löytämään toivottomasta tilanteesta jonkin asian, johon voi vaikuttaa ja saada edes hetkeksi paremman olon. Muistaa olla armollinen itselleen ja ajatella, että ei minun tarvitse tänään pystyä tämän enempään.

Arvet pysyvät

Puolitoista vuotta myöhemmin Ulrika Björkstam palasi Meksikoon. Onnettomuuspaikalle suurlähetystön eteen oli pystytetty muistomerkki. Björkstam seisoi kivipaaden edessä ja luki kaikkien onnettomuudessa menehtyneiden nimet.

– Ajattelin, että minunkin nimeni voisi olla tuossa.

Kun Björkstam ja meksikolaislääkäri tapasivat, he itkivät. Mutta Björkstamista tuntui hienolta päästä näyttämään lääkärille, että hän oli elossa.

– Hän pelasti henkeni. Pääsin näyttämään, että tämä on sinun työsi tulosta ja kiittämään henkilökohtaisesti.

Sillä, että Ulrika Björkstam kävi onnettomuuspaikalla, hän päätti luvun elämästään. Hän ei kaipaa Meksikoa. Mitään ei jäänyt kesken.

Ulrika Björkstam.
Erittäin vakavia palovammoja saaneista on hengissä tänä päivänä kaksi ihmistä. Toinen heistä on Ulrika Björkstam.Elina Simonen

Onnettomuutta ei tarvitse jättää taakse. Se pitää hyväksyä osaksi omaa elämäntarinaa. Niin hän ajattelee.

– Minusta näkee päälle, että jotain on käynyt. Joudun uudestaan ja uudestaan kohtaamaan sen ihmisten katseissa.

Häpeää, surua tai epätoivoa Ulrika Björkstam ei tunne. Leikkauksia on takana 20. Seuraava on tulossa.

– Varjoista voi tehdä vahvuuksia enkä siksi edes halua jättää tätä taakse