1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Teräsvaari pumppaa rautaa niin kauan kuin sata kiloa nousee

Nurmolainen Esko Ketola, 74, on moninkertainen voimannoston MM-voittaja. Hänen viimeiseksi aiottu kisareissunsa Argentiinaan ja siihen valmistautuminen on nyt valmistunut dokumentiksi Teräsvaari. Uuden lonkkanivelen ansiosta nostoura saa kuitenkin jatkoa jo ensi vuonna. "Lopetin viikoksi", Teräsvaari velmuilee.

Esko Ketola voimailusalissaan Nurmossa Kuva: Anne Rahjola / Yle

Pieni valkopartainen ukko ilmestyy kynnykselle sinisessä kerrastossaan. Mittaa sirkeäsilmäisellä miehellä on 160 senttiä, ikää tuli lokakuussa täyteen 74. Näppärästi mies vetää sukat jalkaansa ja puhelee samalla vilkkaasti.

Kello on vasta kahdeksan, mutta aamupala on jo nautittu tovi sitten. Ensin vettä, sitten kaurapuuroa, omenahilloa, hunajaa. Ja vielä voileivät ja kahvit päälle.

Olemme Nurmossa, nykyisen Seinäjoen kaupunginosassa Hyllykalliolla. Mies on moninkertainen MM-voimannostaja Esko Ketola, josta on vastikään leivottu Teräsvaari tyttärenpojan Janiv Oskarin dokumenttielokuvassa.

Ketola kertoo selvästi mielissään, miten Kööpenhaminassa dokumenttielokuvafestivaaleilla elokuva valikoitui 12 parhaan joukkoon. Media pyöritti valtaisasti ja taksit ajoivat sankaria edestakaisin.

Mutta kun Ketola saapui kotiinsa, vaimo Anja, kumppani jo 53 vuoden ajan, palautti ukon maanpinnalle.

– Aplodit loppui ovella, Ketola velmuilee.

20-kertainen mestari

Viisi voimannoston maailmanmestaruutta ja kuusi maailmanennätystä ikämiehissä. Ei huono, ei ollenkaan.

Lajeina ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus, maastanosto ja yhteistulos. Ketola muistuttaa, että oikeastaan häntä pitäisi tituleerata 20-kertaiseksi maailmanmestariksi. Hän kun on napannut mestaruudet joka lajissa, ei vain yhteistuloksissa.

Paras tulos on Slovakiasta vuodelta 2012, yhteistuloksella 535 kiloa. Kyykyssä tulos oli 230 kiloa.

Kisa jäi mieleen ikuisesti. Kun mestari poistui areenalta, nuoret tiimiläiset alkoivat laulaa hänen kunniakseen.

– Mulla tuli tippa linssiin. Arvaa, että se tuntui hienolta.

Pehmeet luovuttaa

Elokuvan Teräsvaari piti kertoa viimeisistä kisoista Argentiinaan. Oikea lonkkanivel oli kulunut pois, reisiluu oli suoraan kiinni lonkassa ja kivut kamalat.

Maailmanmestaruus tuli silti, vaikka huonoimmalla tuloksella koskaan. – Kyllä mä sen lujan takaa otin, Ketola huokaa.

Elokuvan teemana on sitkeys ja alaotsikkona Ketolan toteamus "Vain pehmeet luovuttaa". Nostaminen alkaakin Teräsvaarin mukaan vasta loppumetreillä. Mutta tuska tuo myös outoa nautintoa. – Jos ei käret katkee, niin se tuloo ylös, mestari tiivistää.

Maailmanmestarilla rinta röyhistyy tämän tästä, mutta silmien pilke kertoo myös muusta:

– Mä en oo hyvä, mutta kun muut on niin paljon huonompia, Teräsvaari täräyttää. – Hävettää ne muut mun ikääset suomalaiset...

Ketola pyytääkin ohimennen, että viimeistään siinä vaiheessa, jos sata kiloa ei enää nouse,  hänen lähtönsä kisoihin pitää estää.

Kotisalilla trafiikkia

Jo parikymmentä vuotta teräsvaari on pumpannut rautaa kotisalilla, autokatoksessa.  Auto on usein siirrettävä pois, jotta rautamötiköiden kimppuun mahtuvat myös valmennettavat. Parhaimmillaan heitä on 15 nuorta yhtäaikaa.

Kylmässä treeni tehdään turkishaalarissa. Lämpimällä ei tarvi kummoista ylle. Katto suojaa sateelta, mutta säleiköista tuuli puhaltaa rennosti sisään.

Ennen kisasuoritusta tärkeintä on mentaaliharjoitus, jossa käydään kaikki lajit läpi lämmittelystä alkaen. Sen Ketola tekee illalla nukkumaan mennessä.

– Saattoi mennä monta viikkoa, että olin saanut kaikki lajit käytyä läpi onnistuneesti.

Myös lepo on tärkeä. Tiukkoja treenipäiviä on kaksi, se riittää. Sunnuntaisin ja keskiviikkoisin puserretaan lähellä maksimipainoja, muuten väännetään pikkupunteilla, kävellään tai pojetaan kuntopyörää.

Ukkonakaan ei auta ukkoontua. Ketolan tähtäimessä ovat ikäsarjat 80-vuotiaisiin saakka. Teräsvaari pelkää, että lopettaminen tietäisi 60 vuoden voimailun jälkeen kunnon rapistumista nopeasti.

Vielä viime syksynä Argentiinan kisojen jälkeen Ketola aikoi lopettaa. Sitten hän sai uuden lonkkanivelen.

– Lopetin viikoksi, Teräsvaari velmuilee.

Comeback on jo keväällä Englannissa, syksyllä mestari aikoo mitellä Serbiassa. Suunnitelmissa on myös elokuvan kakkososa ja kirja.