Turvapaikanhakijoiden asumisyksikkö Kempeleessä tyhjennettiin yöllä turvallisuussyistä

Oulun poliisin mukaan yksikön henkilökunta päätti omatoimisesti siirtää asukkaat muualle. Tiistaista alkaen yksikön ympäristössä on ollut levotonta. Rakennuksia on muun muassa heitetty kivillä ja ilotulitteilla

turvapaikanhakijat
Poliisi tutkii nuoren tytön raiskausta Kempeleessä.
Erno Serkosalmi / Yle

Kempeleessä sijaitsevan alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikön asukkaat on siirretty muualle viime yönä, Oulun poliisista vahvistetaan. Iltalehti kertoi ensimmäisenä (siirryt toiseen palveluun), että yksikkö evakuoitiin lauantain vastaisena yönä.

Ylikomisario Arto Aution mukaan varsinaisesta evakuoinnista ei kuitenkaan voi puhua, vaan yksikön henkilökunta päätti omatoimisesti siirtää asukkaat muualle. Päätös tehtiin turvallisussyistä: tiistaista alkaen yksikön ympäristössä on ollut levotonta. Rakennuksia on muun muassa heitetty kivillä ja ilotulitteilla ja tontille on tunkeuduttu, Maahanmuuttovirasto ja yksikköä ylläpitävä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö kertovat tiedotteessaan.

Kempeleessä paljastui alkuviikosta raiskausepäily, josta 17-vuotiaan ulkomaalaisen nuoren miehen epäillään raiskanneen 14-vuotiaan tytön. MTV:n uutisten mukaan epäilty on Afganistanista tullut turvapaikanhakija.

Tapaus on herättänyt kohua, ja tänään lauantaina Kempeleessä järjestettiin mielenilmaus, jossa vaadittiin turvapaikanhakijoiden asumisyksikön lakkauttamista.

Kiinnostuksensa tapahtumaan oli etukäteen ilmoittanut 450 ihmistä. Klo 14 alkaneeseen mielenilmaukseen osallistui lopulta Oulun poliisin arvion mukaan satakunta henkeä. Vastamielenosoittajia ei paikalla ollut. Mielenosoitus sujui rauhallisesti, poliisista kerrotaan.