Oppositio kimmastui Stubbille hallintarekisterikommenteista – "Asema vaakalaudalla"

Stubb väitti aiemmin tällä viikolla eduskunnan kyselytunnilla, että 90 prosenttia hallintarekisteriä koskevista lausunnoista oli myönteisiä.

politiikka
Alexander Stubb
Valtiovarainministeri Alexander Stubb eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 24. marraskuuta. Jarno Mela / lehtikuva

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oppositio on kimmastunut valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kommenteista hallintarekisteriasiassa. Stubb (kok.) myönsi lauantaiaamuna Yle TV1:n Ykkösaamussa käyttäneensä vääriä lukuja hallintarekisteriä kannattavien viranomaisten määrästä.

Stubb väitti aiemmin tällä viikolla eduskunnan kyselytunnilla, että 90 prosenttia hallintarekisteriä koskevista lausunnoista oli myönteisiä. HS:n mukaan lausunnon antaneista 21 viranomaisesta kymmenen vastusti hanketta, yhdeksän ei ottanut kantaa ja kaksi kannatti.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vertasi twiitissään Stubbin asemaa Anneli Jäätteenmäkeen, joka joutui eroamaan pääministerin paikalta annettuaan väärää tietoa eduskunnalle. Niinistön mukaan Stubbin asema on nyt vaakalaudalla.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoittaa Facebook-päivityksessään (siirryt toiseen palveluun), että Stubbin luottamuksesta on äänestettävä eduskunnassa.

SDP:n Antti Rinne totesi puolestaan Yle Uutisille, että Stubbin tapa toimia on "hyvin outo". Rinne arvelee, että asia vaatii selvityksen eduskunnassa. Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, oliko kyse erehdyksestä vai tahallisesta väärän tiedon antamisesta eduskunnalle.

Arhinmäen facebook-päivitys
facebook