VM:n viestintäjohtaja: Kohuttu viestintäsuunnittelu on normaalia toimintaa

Valtiovarainministeriön viestintäsuunnitelman mukaan keskustelua arvopaperien hallintarekisterilaista haluttiin kääntää tiedotusvälineiden avulla valtiovarainministeriölle mieleiseksi. Ennen lakiesityksestä kertovan tiedotteen julkaisemista tarjottiin haastattelutilaisuutta vain valituille toimittajille. Muistiosta kertoi ensimmäisenä Aamulehti. Myös Yle on saanut muistion käyttöönsä.

Kotimaa
Liinu Lehto
Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehdon mukaan hallintarekisterilaista laadittu viestintäsuunnitelma oli osa organisaation normaalia toimintaa.

Suunnitelmassa määritellään valtiovarainministeriön viestintäosaston roolit asiaa koskevassa viestinnässä, luetellaan ministeriön ydinviestit ja esitetään viestinnän tavoiteet.

Tavoitteista yksi on keskustelun näkökulman kääntäminen omistusten julkisuudesta kilpailun avautumiseen.

Keskustelu omistusten julkisuudesta on ollut hallintarekisterilakia ajavalle valtiovarainministeriölle kiusallista. Lakiesitystä on arvosteltu erityisesti siitä, että rekisteri voisi lisätä omistusten siirtämistä veroparatiiseihin viranomaisten ulottumattomiin.

Tietoa haluttiin jakaa valituille toimittajille

Suunnitelmassa mainitaan erikseen kahden viestimen toimittajat, joille järjestettiin haastattelutilaisuus ennen lehdistötiedotteen lähettämistä. Yhdelle viestimelle oli tarkoitus tarjota erillistä taustamateriaalia.

Lehdon mukaan valtiovarainministeriössä haluttiin järjestää haastattelutilaisuus toimittajille, jotka olivat olleet etukäteen kiinnostuneita asiasta. Käytännössä tilaisuuteen osallistui toimitusten itse valitsemat toimittajat ja mukaan mahtui toimittaja myös kolmannesta välineestä.

– Kerroimme näille toimittajille luottamuksellisesti ehdotuksestamme neljä tuntia ennen asiasta lähtenyttä tiedotetta. Lisäksi materiaali toimitettiin embargolla [= kielto julkistaa ennen määräaikaa] muutamille asiaa kysyneille toimittajille, sanoo Lehto.

Lehdon mukaan ministeriössä on sittemin linjattu, että tilaisuuksiin, joissa virkamiehet antavat taustatietoa toimittajille, lähtetetään kutsu kaikille toimittajille.

Lehto huomauttaa, että valtiovarainministeriö on viestinyt hankkeesta aktiivisesti muun muassa ministeriön verkkosivuilla olevalla kysymyksiä ja vastauksia (siirryt toiseen palveluun) -sivulla.

"Tietoisessa ohjailussa ylitetään kohtuuden rajat"

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen ei pidä yllättävänä sitä, että ministeriössä on pyritty ohjaamaan viestintää haluttuun suuntaan. Vastoin valtionhallinnon tasapuolisen tiedottamisen periaatetta se hänen mukaansa kuitenkin on.

Yhdessä hallintorekisterilain valmistelun muiden kömmähdysten kanssa tietoisessa ohjailussa ylitetään Uimosen mukaan kohtuuden rajat.

– Ensin valtiovarainminiseriön vero-osaston [kriittistä] muistiota ei saatettu julkisesti saataville sillä tavalla kuin se olisi pitänyt saattaa, ja sitten valtiovarainministeri kertoi eduskunnalle väärää tietoa. Ja sitten vielä paljastuu muistiosta, että asioiden tarkoituksenmukainen esittäminen perustuu selvään viestintästrategiaan. Nämä kaikki yhdessä tekevät tästä todella kyseenalaista, sanoo Uimonen.