Tampereen asuntorakentaminen painottuu kerrostaloihin ratikkareitin varteen

Tampereen kaupunki pyrkii asemakaavoituksella varmistamaan edellytykset noin 2 000 asunnon rakentamiselle joka vuosi. Kaavoitusohjelman mukaan jo ensi vuonna aletaan piirtää Eteläpuiston suunnitelmia.

Kotimaa
Rakennustyömaa Tampereen Vuoreksessa
Marko Melto / Yle

Tampereen kaupunki pitää asemakaavoituksen tavoitteena noin 2 000 asunnon rakentamista joka vuosi. Vuosien 2016–2018 kaavoitusohjelman mukaan jo ensi vuonna aletaan piirtää Eteläpuiston suunnitelmia.

Pientalotontteja olisi tulossa etenkin Vuorekseen. Niitä kaupunki aikoo tarjota kaikkiaan reilut sata vuosittain.

Painopiste on kerrostaloissa ja ratikkareitin varressa

Lähivuosina asuntorakentamista on tarkoitus painottaa suunnitellun raitiotien reitin varrelle. 65 prosenttia asuntorakentamisesta on suunniteltu kerrostaloihin, 25 prosenttia pientaloihin ja noin kymmenesosa keskitehokkaaseen rakentamiseen.

Myös Sulkavuoren uuden jätevedenpuhdistamon laitosta ja putkia aletaan piirtää kartalle.

Suunnitelmat kuuluvat asemakaavoitusohjelmaan, joka määrittelee rakentamisen mahdollisuudet melko tarkoin. Laajapiirteisemmässä yleiskaavoituksessa aletaan pohtia muun muassa. Teiskon Kämmenniemen ja Terälahden tulevaisuutta. Etenkin Kämmenniemeen asutusta lienee tulossa lisää. Terälahdessa suunnitelmat ovat kiinni paljolti vesihuollon järjestämisestä.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus