Analyysi: Hallintarekisteristä tuli poliittinen riippakivi – ja Stubbin painajainen

Tylsästä lakihankkeesta tuli kovien intohimojen kohde. Hallintarekisterilain valmistelua ovat värittäneet virheelliset tiedot, lobbauskampanja, täsmätiedot luottotoimittajille ja porttikielto ministeriöön, kirjoittaa Ylen taloustoimittaja Jyri Hänninen.

talous
Alexander Stubb
Valtiovarainministeri Alexander StubbHeikki Saukkomaa / Lehtikuva

– Mutta virhe oli ilman muuta minun, sori siitä.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) joutui lauantaina esittämään anteeksipyynnön Ylen Ykkösaamussa. Helsingin Sanomat oli julkaissut edellisenä päivänä jutun, jossa kerrottiin Stubbin antaneen vääriä tietoja hallintarekisteriä koskevan lain tiimoilta.

Stubb oli todennut eduskunnassa, että 90 prosenttia lakia koskevista viranomaislausunnoista oli "posiitivisia". HS:n laskelmien mukaan prosenttilukema oli lähempänä kymmentä.

Todellisuudessa valtaosa viranomaisista on teilannut lakihankkeen poikkeuksellisen rajuin sanankääntein. Esimerkiksi poliisi, verottaja ja syyttäjälaitos pelkäävät, että osakkeiden hallintarekisteröinti lisää veronkiertoa ja helpottaa sisäpiirikauppojen tekemistä.

Toimittajajärjestöt ovat arvostelleet lakialoitetta myös avoimuuden vähentymisen takia. Vallanpitäjien valvonta heikkenisi, mikäli omistusten salaaminen mahdollistuisi.

Viikonlopun aikana oppositio vaati jo Stubbin aseman mittauttamista eduskunnassa. Miksi ihmeessä valtiovarainministeri ajautui poliittisen myrskyn keskelle lakihankkeen vuoksi, jonka luulisi herättävän vain lieviä poliittisia intohimoja? Tässä neljä syytä.

1. Hallintarekisteri on VM:n ja kokoomuksen lempihanke

Hallintarekisterin laajentamista on ajatettu Suomessa jo useiden vuosien ajan.

Tällä hetkellä suomalaiset voivat omistaa suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita vain suoran omistajuuden kautta. Ulkomaiset sijoittajat voivat sen sijaan omistaa osakkeensa niin sanotun hallintarekisterin kautta. Tämä tarkoittaa, että osakkeiden todellisen omistajan nimeä ei saa selville. Rekisterissä kerrotaan vain osaketta säilyttävän tahon, kuten pankin nimi.

Edellisellä vaalikaudella hanketta ajoi kokoomuslainen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Keväällä 2015 rahoitusmarkkinoita koskevien asioiden valmisteluvastuu siirrettiin kuitenkin silloiselle valtiovarainministerille eli Sdp:n Antti Rinteelle. Sdp on vastustanut hallintarekisteröinnin laajentamista, ja Rinne hautasikin asian valmistelun.

Eduskuntavaalien jälkeen valta valtionvarainministeriössä (VM) vaihtui, kun Stubbista tuli Juha Sipilän (kesk.) hallituksen valtiovarainministeri. Lokakuun alussa VM esitteli hallintarekisteriä koskevaa lakihanketta. Kävi ilmi, että omistusten salaamista ollaan viemässä eteenpäin.

Asiasta nousi poliittinen kohu. Hallituspuolueista perussuomalaiset arvostelivat lakiehdotuksen sisältöä. Perussuomalaiset olivat suhtautuneet hallintarekisteröinnin laajentamiseen kriittisesti jo edellisellä vaalikaudella. Eduskunnan kyselytunnilla syyskuussa 2014 perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi asiaa näin:

– Mikä nykytilassa on nyt sitten niin kamalan väärin, että täytyy tällaista piilottamista tehdä? Kun me hyvin paljon täällä yhteiskunnassa vaadimme tavallisilta ihmisiltä – tavalliset ihmiset joutuvat esittämään kaikki tulonsa, menonsa, ajonsa – niin miten voi olla, että sitten suuri raha, suuret omistukset nauttisivat tällaista hämärärekisterin suojaa? Arvoisa hallitus, tehkää yksi hyvä päätös vielä ennen joulua: haudatkaa tämä!

VM taipui tekemään uuden lausuntokierroksen ja ministeriö lupasi perata läpi vielä ongelmakohdat. Kulisseissa päätettiin kuitenkin käynnistää lobbauskampanja lain eteenpäin viemiseksi.

2. Faktoja, mielipiteitä vai asiavirheitä?

Viime lauantaina Aamulehti uutisoi (siirryt toiseen palveluun)VM:n tekemästä muistiosta, jossa oli päätetty hallintarekisteriä koskevan lakihankkeen viestintästrategiasta.

Aamulehden mukaan VM pyrki viestinnällisillä toimenpiteillä ohjaamaan keskustelua omistusten salaamisesta kilpailun lisäämiseen. Tällä hetkellä Suomessa toimii vain yksi arvopaperikeskus, jonka toiminnasta vastaa Euroclear Finland.

Lisäksi VM päätti, että se kutsuu erityisesti tiettyjä toimittajia tekemään juttuja hallintarekisteristä. Lokakuun lopulla VM ei sen sijaan päästänyt toimittaja Jari Hanskaa hallintarekisteriä koskevaan taustatilaisuuteen. VM:n mukaan syynä tähän oli "luottamuspula". Myöhemmin ministeriö perui Hanskan saaman porttikiellon.

Viestinnän suunnittelu on jokapäiväistä toimintaa ministeriössä, mutta VM:n toiminnasta jäi silti erikoinen kuva. Ministeriö halusi ohjata keskustelua lakia koskevista ongelmista hyviin puoliin. Hyvän lainvalmistelun kannalta tämä ei ole toivottava tilanne.

Kohun alettua Stubbin hallintarekisteriä koskevia lausuntoja on perattu uudestaan tarkemmin. Stubb on (siirryt toiseen palveluun)puhunut muulloinkin "muunnettua totuutta" aiheeseen liittyen. Epäselvää on, johtuuko Stubbin haparointi faktoissa heikosta paneutumisesta aiheeseen vai tietoisesta sumuttamisesta.

Julkisuudessa on kuitenkin nähty viime päivinä nöyrä Stubb. Maanantaina Stubb uusi anteeksipyyntönsä ja pahoitteli virheellisten tietojen kertomista.

3. Laista tulee taakka finanssialallekin

Hallintarekisterin voimakkain kannattaja on ollut Finanssialan keskusliitto (FK). Pankkeja ja vakuutusyhtiöitä edustava etujärjestö on kannattanut hallintarekisteröinnin laajentamista, koska se toisi alan yhtiöille lisää liiketoimintaa.

Mikäli myös suomalaiset osakkeenomistajat saisivat hallintarekisteröidä osakeomistuksensa, tapahtuisi se pääasiassa juuri pankkien kautta.

FK on kampanjoinut hankkeen puolesta ja järjestö on pitänyt esimeriksi taustatilaisuuksia toimittajille. FK on kampanjoinut hallintarekisterin puolesta hyvin samanalaisilla argumenteillä kuin mitä VM on valinnut pääteemoikseen. FK:n tekemällä YouTube-videolla (siirryt toiseen palveluun) keskitytään juuri kilpailun lisäämiseen ja väitetään esimerkiksi, että viranomaisten tiedonsaanti pysyisi ennallaan.

Lakia koskevassa lausuntopyynnössä Helsingin poliisilaitos arvioi hallintarekisteröinnin laajentamisen muun muassa avaavan uusia mahdollisuuksia järjestäytyneelle rikollisuudella ja lisäävän sisäpiirikauppoja.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen taas sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa näin:

– Ainakin rikoksen tuottaman taloudellisen menetyksen määrä tulee kasvamaan. Omaisuuden kätkeminen ketjutusten ja järjestelyjen kautta olisi entistä helpompaa.

Finanssialan kannalta hallintarekisteröinnin laajentaminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys. FK:n hallituksen puheenjohtaja, OP-Ryhmän toimitusjohtaja Reijo Karhinen totesikin viime viikonloppuna hallintarekisterihankkeen olleen "huono alusta alkaen".

4. Mitä tekevät perussuomalaiset?

Juha Sipilän (Kesk.) hallitus käsittelee hallintarekisterilakia tiistaina. Lain kohtalo on paljolti perussuomalaisten käsissä. Sunnuntaina MTV ehti (siirryt toiseen palveluun) jo uutisoida, että perussuomalaiset kaatavat lakihankkeen. Kansanedustaja Kaj Turusen (ps.) mukaan näin ei ole vielä tehty, mutta perussuomalaisten kriittinen suhtautuminen asiaan ei ole mikään salaisuus.

Maanantaina Stubb viittasi tiedotustilaisuudessa, että lakialoitteesta saatetaan jättää kokonaan pois osio, joka koskee osakkeiden hallintarekisteröintiä. Tällöin laki koskisi arvopaperikeskusten kilpailun avaamista, mutta omistajuuden piiilottamista ei sallittaisi.

Sipilän hallitus kaatoi aiemmin syksyllä niin sanottua tehokasta katumista koskevan lakihankkeensa. Hallitus suunnitteli määräaikaista lakia, jonka ansiosta varojaan ulkomaille piilottaneet olisivat voineet tuoda rahojaan koti-Suomeen ilman pelkoa rikosoikeudellisista seuraamuksista. Lisäksi kaikkein suurimpien veronkiertäjien kohdalla olisi pienennetty heille määrättyjen jälkiverojen määrää.

Lakihanke kaatui perustuslaillisiin ongelmiin ja siksi, että siitä oli tulossa poliittinen riippakivi. Hallitus olisi näyttänyt hyysäävän rikkaita veronkiertäjiä. Lain ajoitus oli erikoinen, sillä tietojenvaihto niin sanottujen veroparatiisimaiden kanssa on laajenemassa asteittain lähivuosina. Kiinnijäämisen riski on siis selvästi kasvamassa.

Hallintarekisterilaista on tulossa samanlainen poliittinen ongelma hallitukselle. Lakihankkeen virallinen nimi on "Arvopaperien säilytysmallien laajentumisen ja yhdentyvien markkinarakenteiden toteuttamisen arviointi sekä arvopaperikeskusasetuksen täytäntöönpanon valmistelu".

VM:n viestintästrategiaa sorvanneet virkamiehet tuskin aavistivat, että kyseisestä hankkeesta tulisi yksi loppuvuoden kuumista poliittiista kiistan kohteista.