Lähes kaksi vuotta kateissa ollut lähetinkotka löytyi – "pääasia, että se on lentokykyinen"

Yli kaksi vuotta sitten Sotkamossa siipeen ammuttu ja Pohjois-Karjalassa hoidettu Mauno-maakotka laskettiin vapauteen tammikuussa 2014. Sen jälkeen siitä ei ole kuultu mitään radiolähettimestä huolimatta. Vihdoin Utajärvellä luontokuvaaja Veijo Toivoniemi sai kuvattua hyvissä voimissa olevan kadonneen petolinnun.

Kotimaa
Maakotka Mauno ja hoitajansa Juha Hartikainen Liperistä.
Liperiläinen maakotkaa hoitanut Juha Hartikainen laski Maunon vapauteen 04.01.2014. Sen jälkeen siitä ei saatu havaintoja, ennen kuin vasta nyt.

Inarissa kuoriutunutta maakotkaa ammuttiin Sotkamossa lokakuussa 2013 siipeen. Mauno-nimen saanut kotka pelastettiin ja se hoidettiin kuntoon Pohjois-Karjalassa. Tammikuun alussa 2014 liperiläinen lintua hoitanut Juha Hartikainen laski lähettimellä varustetun Maunon vapauteen. Sen jälkeen siitä ei kuultu mitään.

Viikonvaihteessa haapajärvejäinen luontokuvaaja Veijo Toivoniemi sai kuitenkin ikuistettua kotkan kameralla. Se oli siirtynyt lähes kahden vuoden aikana pohjoisemmaksi, Kajaanin ja Oulun välimaastoon.

Maakotkia seuraava Metsähallituksen vapaaehtoistyöntekijä Olli-Pekka Karlin on huojentunut uutisesta.

– En enää uskonut, että lintu olisi hengissä ja vieläpä hyvässä kunnossa. Siitä ei tehty vapauteen laskemisen jälkeen mistään havaintoja.

– Tuoreesta kuvasta voin havaita kolme numeroa kotkan renkaasta ja se riittää, muita vastaavia rengaskotkia ei ole, vakuuttaa Karlin.

En enää uskonut, että lintu olisi hengissä ja vieläpä hyvässä kunnossa.

Olli-Pekka Karlin

Mauno-maakotkan radiolähetin vaikeni pian vapautuksen jälkeen ja jo tuolloin pelättiin, että jotain oli sattunut. Vieläkään ei tiedetä, miksi seurantalähetin ei toiminut.

Kotkalla on edelleen kevyt, mutta toimimaton, radiolähetin selässään, eikä lintua ole tarkoitus yrittää pyydystää uudelleen.

– Nyt on pääasia, että se on lentokykyinen, iloitsee Karlin.

Olli-Pekka Karlin kertoo, että maakotkien lähetinseurannassa on vielä neljä lintua, joten kotkien liikkumista voidaan seurata edelleenkin.

Suomessa on enää noin 400 maakotkaparia.

Mauno-maakotkan löytymisestä kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.