Poliisi tutkii organisoitua paritusrikosta – ”Asiakkaiden tarpeen käydä lääkärintarkastuksessa”

Paritettu mies on pukeutunut naiseksi ja näyttää naiselta kasvojen ja ylävartalonsa osalta. Hän on ilmoittanut olevansa HIV-positiivinen ja ottaneensa vastaan yli 20 asiakasta Helsingissä ja Tampereella.

Kotimaa

Sisä-Suomen poliisi Tampereella tutkii kokonaisuutta, johon liittyy epäilyjä törkeästä maksuvälinepetoksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä parituksesta.

Poliisi otti viime viikon maanantaina tamperelaisesta hotellista kiinni Kolumbian kansalaisen, jota epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta. Poliisi epäilee, että suomalaisen maksukortin tiedot ovat päätyneet vääriin käsiin. Kortilla oli maksettu lennot kiinniotetun henkilön Suomeen sekä hotelli.

Poliisin mukaan kiinniotettu henkilö on tuotu Suomeen Espanjasta seksuaalipalvelujen myyntiä varten. Henkilö on kuulusteluissa ilmoittanut, että hän on HIV-positiivinen. Tältä osin hän on epäiltynä vaaran aiheuttamisesta. Hän ei ole kertonut asiakkailleen tartunnasta.

Poliisilla ei ole tiedossa, miten maksukortin tiedot ovat päätyneet vääriin käsiin. Kortin omistaja matkustaa paljon ulkomailla ja mahdollista on, että kortti on kopioitu ulkomailla normaalissa kauppatilanteessa tai netissä tehdyn ostoksen yhteydessä.

Ulkomailta organisoitu paritusrinki?

Poliisin mukaan tutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että kysymys on kansainvälisesti organisoituneesta parituksesta. Poliisi epäilee, että maassa on tällä hetkellä myös ainakin toinen henkilö myymässä seksuaalipalveluja. Poliisi ei ole vielä tavoittanut häntä, mutta uskoo, että kyseinen henkilö on todennäköisesti Espanjan kansalainen ja on majoittuneena jossakin hotellissa. Paikkakunta ei ole vielä poliisin tiedossa.

Kiinniotettuna ollut henkilö on tällä hetkellä vapautettu ja hänet on määrätty matkustuskieltoon. Hän on kertonut, että hän saapui Helsinkiin 13. marraskuuta. Helsingissä hän on kertomansa mukaan ottanut vastaan 20 asiakasta. Tampereelle hän siirtyi marraskuun 23. päivänä ja ehti ennen kiinniottoa ottamaan vastaan kolme asiakasta.

Henkilö on pukeutunut naiseksi ja näyttää naiselta kasvojen ja ylävartalonsa osalta. Hän puhuu vain espanjaa. Poliisi uskoo, että mies on parituksen uhri, vaikka hän ei itse ole tuonut asiaa esiin.

– Henkilö on aiemmin ollut arabimaissa harrastamassa samanlaista toimintaa. Asiakkaina olleitten miesten lienee tarpeen käydä lääkärintarkastuksessa, arvioi jutun tutkija, rikoskomisario Jari Kinnunen.

Mikäli asiakkaat tunnistavat henkilön mainitun kuvauksen perusteella ja katsovat, että ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle, voivat he halutessaan ottaa yhteyttä myös poliisiin. Sähköposti on pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).