1. yle.fi
  2. Uutiset

Lapsiperheet jonottavat apua Suomen joka kolkassa

Lapsiperheet ovat akuutin avun tarpeessa ympäri Suomen. Ajankohtaisen kakkosen tekemän kyselyn mukaan maakuntien keskuskaupungeissa jonotetaan niin kuntien kuin kirkon tarjoamiin perhepalveluihin. Kriisiasiakkaat pyritään saamaan joka paikassa hoitoon muutaman päivän varoitusajalla, mutta pahimmillaan apua joutuu jonottamaan jopa puoli vuotta.

Kotimaan uutiset
Vanhus ja lapsiperhe ohittavat toisensa kadulla.
Lapsiperheet jonottavat apua tällä hetkellä joka puolella Suomea. Pahin tilanne näyttää olevan Tampereella.Katja Salminen / Yle

Miltä tuntuisi, kun arki vaikuttaa olevan vain puolison kanssa riitelyä ja eripuraa lasten kanssa. Etsit vaivalla numeron, josta saat apua. Haet sitä, mutta sinulle sanotaan, että koska kyse ei ole akuutista asiasta, saat apua vasta puolen vuoden päästä. Luultavasti sinulta kysytään, "selviättekö" tai "pärjäättekö", johon tietenkin vastaat, että kyllä – vaikka oikeasti ette pärjäisikään.

Tämä on tilanne Tampereen perheneuvolassa. Akuutit asiakkaat hoidetaan, mutta ei-kiireelliseksi katsottu asiakas voi joutua tällä hetkellä odottamaan perheneuvolan aikaa jopa puoli vuotta.

– Ensi vuoden (2016) alusta muutamme vastaanottojärjestelyä siten, että kaikki pääsevät ensikäynnille kahden kuukauden sisällä. Tutkimus- ja hoitojaksoa joutuu senkin jälkeen kyllä vielä odottamaan, Tampereen perheneuvolan johtaja Risto Karttunen sanoo.

Ammattilaisista pula

Ajankohtaisen kakkosen Vanhemmuus-iltaa (1.12.2015) varten tekemän kyselyn mukaan lapsiperheet joutuvat odottamaan apua muuallakin Suomessa. Vastausten perustella näyttää, että jonot ovat keskimäärin noin pari kuukautta. Akuutit asiakkaat pyritään toki hoitamaan heti. Ja muun muassa Lahdessa pikkulapsiperheet pääsevät nopeammin, jo parin päivän jonotuksen jälkeen, avun piiriin.

Mutta esimerkiksi Kemissä lasten kehitystasotutkimuksiin on jopa kuusi kuukautta jonoa, sillä ammattilaisia ei ole tarpeeksi.

– Perheneuvolassa on nyt vain yksi psykologi. Lisäksi kaupungista puuttuvat varhaiskasvatuspsykologi päivähoidosta ja koulupsykologi, Kemin perheneuvolan johtaja Petra Palomäki kertoo.

Sama tilanne on myös Torniossa. Ammattilaisten pula.

– Meillä on tällä hetkellä Torniossa hyvä tilanne. Jonot ovat noin kuukauden. Mutta jatkossa tilanne huononee, koska toista psykologin paikkaa ei täytetä säästösyistä, Tornion perheneuvolan sosiaalityöntekijä Anne Korva kertoo.

Tilanne osin parantunut

Kuntien perheneuvolapalvelut vaihtelevat suuresti. Sen takia jonotusaikoja on todellisuudessa hyvin vaikea vertailla. Osassa kunnista perheneuvolan jonoissa on myös puheterapiaan jonottavat sekä masentuneet, osalla taas ei. Osa antaa parisuhdeterapiaa, suurin osa on kuitenkin ulkoistanut pariterapian kirkolle. Kuntien pitää hoitaa lakisääteiset perhepalvelut, mutta se, miten ne hoidetaan, riippuu muun muassa kunnan koosta.

Osa kunnista on myös saanut petrattua palveluitaan. Näin muun muassa Porissa.

– Tilanteen parantuminen asiakkaiden kannalta muuttui systeemiä muuttamalla. Tämän vuoden huhtikuusta alkaen siirryimme sosiaalihuoltolain mukaiseen hoitotakuuseen. Nyt jonoja ei käytännössä ole. Kaikki saavat ajan alle kuukaudessa, sanoo Porin kaupungin perheneuvolan päällikkö Tarja Leskelä.

Sama tilanne on Turussa. Jonot ovat lyhentyneet. Vielä pari vuotta sitten jonotusaika saattoi olla Turussa puoli vuotta.

– Jonotuksen lyhentyminen johtuu siitä, että Turussa otetiin käyttöön nopean puuttumisen malli, Turun kaupungin kasvatus- ja perheneuvojlan esimies Pirjo Lehtonen sanoo.

Lue seuraavaksi