Huvipuiston osakkeista käydään kauppaa – Osuuskaupasta Tykkimäen suurin omistaja

Kouvolassa sijaitseva Tykkimäen huvipuisto siirtyy tiukemmin Kymen Seudun Osuuskaupan käsiin. Kouvolan kaupunki vähentää omistustaan myymällä tukun huvi- ja vesipuiston osakkeita muille osakkeenomistajille.

Kotimaa
lapset Tykkimäellä karusellissa
Yle / Antti Kolppo

Kouvolan kaupunki vähentää omistustaan Tykkimäen huvi- ja vesipuistossa.

Kaupunki myy 3400 omistamaansa huvipuiston osaketta kahdelle muulle osakkeenomistajalle eli Kymen Seudun Osuuskaupalle ja huvipuiston toimitusjohtaja Sakari Pasasen Cannon Hill Holding -yhtiölle.

– Huvipuisto toiminta ei ole kaupungin ydinliiketoimintaa. Kaupunki on jo aiemmin linjannut, että Tykkimäen osakkeista voidaan luopua, jos hinnasta päästään sopuun, Kouvolan kaupungin talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell sanoo.

Osuuskauppa on jatkossa huvipuiston suurin omistaja 55:llä prosentilla.

Cannon Hill Holding Oy omistaa osakekauppojen jälkeen neljänneksen huvipuiston osakkeista. Kaupungin omistukseen jää vielä 20 prosenttia osakkeista.

Omistussuhteet ovat tähän asti jakautuneet siten, että Kouvola on omistanut 46,15 prosenttia, KSO 33,85 prosenttia ja Cannon Hill Holding 20 prosenttia huvipuistoyhtiön osakkeista.

Myyntivoittoa puolitoista miljoonaa

Tykkimäen muut osakkeenomistajat lähettivät marraskuussa kaupungille ostotarjouksen sen osakkeista.

Osakkaiden mukaan omistusjärjestely mahdollistaisi huvipuistotoiminnan pitkäjänteisen kehittämisen ja sitoisi Tykkimäen tiiviimmin S-ryhmän valtakunnalliseen markkinointiin.

Kaupunki saa osakekaupoista noin 1,5 miljoonaa euroa myyntivoittoa. Osakkeet myydään 607 euron kappalehintaan. Osuuskauppa ostaa Kouvolan osakkeista 2 750 kappaletta ja Cannon Hill Holding Oy 650 kappaletta.

Kouvolan kaupunginhallitus teki kaupoista päätöksen maanantaina. Kauppakirjat allekirjoitettanee vielä kuluvan vuoden puolella.