Jorma poimi yli 1000 litraa marjoja – "Suututti, kun ei kohta seitsemänkymppisellä ukolla voimat riitä"

Kerimäellä asuva Jorma Mielonen ei muista toista yhtä hyvää marjavuotta kuin vuosi 2015. Eläkkeellä oleva Mielonen matkusti saaliin perässä ympäri Suomea ja poimi mustikoita ja hilloja samoilta mättäiltä thaimaalaisten ja ukrainalaisten kanssa. Ulkomaalaisista poimijoista hänellä on vain hyvää sanottavaa.

luonto
Puolukoita korissa
Anne Rahjola / Yle

Kerimäkeläinen Jorma Mielonen huhki viime kesän ja syksyn metsässä varrellisen poimurin kanssa. Tuloksena oli yhteensä 1152 litraa marjoja. Suurin osa saaliista oli puolukkaa, mutta joukkoon mahtui myös runsaasti mustikkaa ja useampi litra hillaakin.

Mielonen ei muista elämänsä varrelta yhtä hyvää marjavuotta kuin mennyt. Parhaimmilla paikoilla hän poimi kolme ämpärillistä puolukkaa tunnissa. Punertavaan marjamereen joutui raivaamaan itselleen polun, ettei olisi tallonut marjoja.

– Niin paljon oli marjoja, että hävetti kävellä, jos ei poiminut niitä edestään. Suututti niin mahdottomasti, kun ei kohta seitsemänkymppisellä ukolla voimat riitä, vaikka kuinka yrittäisi. 100 litraa muutamana päivänä keräsin, mutta sitten oli veto pois niin, että piti ottaa torkut, ennen kuin jaksoi alkaa muihin hommiin.

Hyötyliikuntaa ja metsästysvietin toteuttamista

Mielonen sijoittautui yli 1000 marjalitrallaan 19:nneksi Maa- ja kotitalousnaisten Miljoona litraa metsämarjoja -kilpailussa. Kilpailuhenki ei kuitenkaan vienyt Mielosta metsään.

– Tasapainon säilymisen kannalta pitää välillä olla muuallakin kuin tasaisella tiellä. Luontokaan ei anna periksi lähteä kepit kädessä pitkin asfalttia kävelemään. Pitää olla jokin motiivi, minkä takia lähtee liikkumaan.

Mielonen on saanut kuulla elämänsä aikana naureskelua siitä, että aikuinen mies juoksee metsässä marjojen perässä, kun voisi metsästääkin. Marjastajan mukaan puolukat, mustikat ja hillat kuitenkin tyydyttävät täysin metsästysvietin.

– Minä olen nauranut viisastelijoille, että he ovat viikon Kainuun korvessa jänismetsällä, näkevät yhdet jäljet ja ovat kovia metsästäjiä. Minä kun löydän vieraalta paikkakunnalta päättelykyvyn ja kartan avulla hyvän marjapaikan, niin olo on kuin hirven ampuneella.

Tekniikka apuvälineenä

Mielonen ajoi kesällä marjojen perässä pitkiäkin matkoja, aina Kerimäeltä Ranualle asti. Usein auton sai kurvattua aivan marjamättäiden viereen.

– Parhaimmillaan löysin 350 litraa marjoja 50 metrin matkalla autosta.

Pitkien matkojen talsiminen painavien marjaämpärien käy urheilusta. Raskasta on myös mättäiden äärellä kyykkiminen. Selkävaivoista kärsivä Mielonen onkin hyötynyt varrellisesta poimurista. Sen oheen mies keksi ottaa mustikkametsään mukaan lehtiharavan.

– Sillä on helppo nostaa pitkät varret ylös ja sitten poimuri alle. Sitä on muutamankin himomarjastajan kanssa samalla mättäällä kilpaa käyty, ja kyllä ne ovat vain toiseksi jääneet. Marjankeruu on tekniikkalaji.

Marjametsässä kuulee montaa kieltä

Marjastus on monesti yksinäistä puuhaa. Jos mättäille saa seuraa, puhuu marjanpoimija Mielosen kokemusten perusteella yhä harvemmin suomea. Suomalaisten soiden ja salojen kesäinen kansainvälistyminen ei kuitenkaan Mielosta haittaa.

– Nostan hattua niille ukrainalaisille pojille, joiden kanssa hillasuolla kuljettiin tänä vuonna. En ollut mustasukkainen thaimaalaisillekaan, vaikka samoilla mättäillä mustikoita kerättiin. He keräsivät mättään päältä omalla tekniikallaan rupelomarjat pois. Minulla se joudutti selvittämistä, kun pitkien varsien alaoksilta sain ne hyvät, isot mustikat.

Mielonen muistuttaa, että ulkomaalaiset marjanpoimijat tulevat Suomeen omalla kustannuksellaan ja käyttävät täällä rahaa muun muassa ruokaan. Kauaskantoisempaakin hyötyä heistä voi olla.

– Esimerkiksi Kainuussa marjafirmalla oli kaksi kuukautta thaimaalaisia keräämässä marjoja. Nyt se marjafirma työllistää 40 ihmistä jalostuksessa ympäri vuoden. Minusta se on sen luokan luku, että kannattaa miettiä, ennen kuin alkaa moittia ulkomaisia marjankerääjiä.