Lappeenrantalainen liikemies syytteeseen veropetoksista ja kirjanpitorikoksesta

Liikemiehelle vaaditaan vuoden ja kahden kuukauden ehdollista vankeutta sadoistatuhansista kirjaamattomista tuloista. Syytetty kiistää rikoksen.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Etelä-Karjalassa toimivaa liikemiestä epäillään törkeistä veropetoksista sekä kirjanpitorikoksesta. Hänelle vaaditaan yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Syytteet saanut yrittäjä omistaa isot marketit Imatralla ja Lappeenrannan Nuijamaalla sekä omisti muotitavaratalon Lappeenrannassa.

Liikemies on haastehakemuksen mukaan jättänyt ilmoittamatta yhtiönsä toimitusjohtajana ja hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä veronalaisena tulona 200 000 euroa vuonna 2008 sekä myös 200 000 euroa vuonna 2009. 

Yhtiön tulovero on määrätty molemmilta vuosilta 52 000 euroa liian alhaiseksi.

Kirjanpitorikoksesta syyte on annettu juuri yhtiön kirjanpitoon veronalaisena tulona kirjaamatta jätetyistä 400 000 eurosta vuosilta 2008 ja 2009 sekä 10 000 euroa vuodelta 2010.

Liikemies on myöhemmin ilmoittanut omatoimisesti verottajalle puuttuvat myynnit ja maksanut tästä verottajan määräämät korotetut verot. Verottajalla ei siten ollut oikeudenkäynnissä vaatimuksia syytettyltä.

Esitutkinnassa liikemies on tunnustanut myynnissä jääneen tulouttamatta vuodelta 2008 noin 145 000 euroa ja vuodelta 2009 noin 176 000 euroa. Hän on myös tunnustanut osan tuloista jääneen kirjaamatta.

Törkeästä veropetoksesta liikemiestä syytetään myös siksi, että hän on antanut verohallinnolle yhtiönsä verollisen myynnin määrästä virheelliset arvonlisäveroilmoitukset. Yhtiöltä on jäänyt määräämättä näin ollen arvonlisäveroa 40 000 euroa vuodelta 2008, noin 37 000 euroa vuodelta 2009 ja noin 1800 euroa vuodelta 2010. 

Syytetty kiisti vuotta 2010 koskevat laiminlyönnit. Myös arvonlisäverojen osalta puuttuvat verot on maksettu valtiolle.