Poliisi: Puskaraiskaukset edelleen harvinaisia Suomessa

Helsingin poliisin mukaan tuntemattoman ohikulkijan tekemät niin sanotut puskaraiskaukset ovat edelleen hyvin harvinaisia Suomessa. Suurin osa raiskauksista tapahtuu entuudestaan tuttujen ihmisten välillä. Tällä hetkellä poliisi tutkii tapausta, jossa tuntematon olisi raiskannut ohikulkijan.

Kotimaa
pimeä katunäkymä vaasasta
Helsingin poliisi kehoittaa mieluummin yleisesti kulkemaan aina valaistuilla reiteillä, kuin pimeissä puistoissa. Elina Kaakinen / Yle

Viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä Helsingin Töölönlahden läheisyydessä tapahtui törkeä raiskaus. Epäilty on tällä hetkellä vangittuna.

Tapauksesta julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan mahdollinen raiskaaja ei olisi tuntenut uhriaan entuudestaan.

– Tällaiset niin kutsutut puskaraiskaukset ovat varsin harvinaisia Suomessa, Töölönlahden raiskauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Teija Koskenmäki-Karaharju sanoo.

– Tyypillisimmin raiskaus tapahtuu niin, että tekijä on jollakin tavalla entuudestaan uhrille tuttu. Yleensä niin, että on tutustuttu illan aikana, tai päivän aikana tai on oltu netissä yhteyksissä, Koskenmäki-Karaharju jatkaa.

Ilmoituksia ei ole tullut tavallista enempää

Poliisin tietoon ei myöskään ole tullut, että tuntemattoman tekemiä raiskauksia olisi tänä vuonna ollut aiempaa enemmän.

– Poliisille puskaraiskauksista ei ole tullut ilmoituksia aiempaa enempää, vahvistaa Koskenmäki-Karaharju.

Tutkinnanjohtaja ei ota kuitenkaan kantaa laajemmin pitäisikö nyt Helsingin puistoissa pelätä öisin.

– Mutta yleensä ottaen on aina ollut ohje, että välttämättä ei kannata pimeään yöaikaan mennä yksin sellaiseen paikkaan, missä ei ole valaistusta. Vaan mieluummin kulkee sellaisilla yleisillä paikoilla, joissa on valaistus.

Helsingin poliisilla on huomenna keskiviikkona tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan asiasta lisää. Tiedotustilaisuus koskee Helsingin yleistä turvallisuutta.

Tässä vaiheessa poliisi ei ota kantaa epäillyn tai uhrin taustaan tai kansalaisuuteen.