"Kuin luentosali vankilassa" – Opiskelijat osoittivat mieltään koulutusleikkauksia vastaan

Koulutuslakko-liike järjesti tänään maanlaajuisen suurmielenosoituksen koulutusleikkauksia vastaan. Helsingissä Senaatintorilla mieltään osoitti iltapäivällä noin 300 yliopisto-opiskelijaa. Helsingin yliopiston yt:t loppuivat eilen erimielisinä.

Kotimaa
Mielenosoittajia Helsingin keskustassa 1. joulukuuta.
Julia Holmvik / Yle
Koulutusleikkauksia vastustavia mielenosoittajia Helsingin Tuomiokirkon portailla 1. joulukuuta.

Koulutuslakko-liike järjesti tänään suurmielenosoituksen vastustaakseen hallituksen suunnittelemia koulutukseen, tutkimukseen ja tieteeseen kohdistuvia leikkauksia.

Helsingissä Senaatintorilla mieltään osoitti iltapäivällä kolmisensataa opiskelijaa. Määrä kasvoi iltapäivän mittaan. Facebookissa tilaisuuteen oli ilmoittautunut etukäteen yli 2000 ihmistä.

"Vapaa yliopisto kapitalistisessa yhteiskunnassa on kuin luentosali vankilassa" huusi yksi banderolleista.

Mielenilmaus sujui hyvässä hengessä ilman yhteentörmäyksiä. Suurin osa osallistujista oli yliopisto-opiskelijoita.

Mielenosoittajia Helsingin keskustassa 1. joulukuuta.
Julia Holmvik / Yle

Koulutuslakko-verkoston mielenilmauksia oli Helsingin lisäksi samanaikaisesti ainakin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Hallitus suunnittelee leikkaavansa koulutuksesta tällä vaalikaudella 800 miljoonan–vajaan miljardin edestä. Leikkaukset koskevat koko koulutuskenttää, varhaiskasvatuksesta aina yliopisto- ja aikuiskoulutukseen.

Helsingin yliopiston irtisanomisista päätetään tammikuussa

Yhdeksän viikkoa jatkuneet yhteistoimintaneuvottelut Helsingin yliopistossa päättyivät eilen.

Neuvottelujen tuloksena saattaa toteutua korkeintaan 1200 ihmisen työsuhteen päättyminen. Irtisanomisten määrä ratkeaa tammikuun puolivälin jälkeen, jolloin työnantajapuoli antaa selvityksensä.

Erimielisyyksiä neuvotteluissa aiheutti eritoten vähennystarpeiden perusteet.

Yliopiston täytyisi säästää vajaat 100 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä. Silti yliopiston hallitus haluaisi panna kaikki säästötoimenpiteet täytäntöön jo ensi vuonna. Työntekijäpuolen mukaan säästötoimenpiteissä edetään liian nopeasti.

– Odottaisimme ensin, mitkä hallituksen säästöesityksistä lopulta toteutuu, ja vasta sitten katsoisimme, hitaammalla aikataululla, todelliset vähennystarpeet, pääluottamusmies Timo-Jussi Hämäläinen sanoo.

Yliopiston menoista 60 prosenttia koostuu palkkakuluista. Työntekijäpuoli myöntää, ettei ainoastaan tiloista säästäminen riitä.

Mielenosoittajia Helsingin keskustassa 1. joulukuuta.
Julia Holmvik / Yle