YK: Eurooppaan pyrkivien määrä laski marraskuussa

Tulijoiden määrään vaikuttavat huononeva sää ja Turkin toimet salakuljetuksen estämiseksi. Tänä vuonna Eurooppaan on saapunut neljä kertaa niin paljon turvapaikanhakijoita kuin viime vuonna.

turvapaikanhakijat
Turvapaikanhakijoita saapumassa Lesboksen saarelle.
Yannis Kolesidis / EPA

Eurooppaan tuli meriteitse marraskuussa selvästi vähemmän turvapaikanhakijoita kuin lokakuussa, sanoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Marraskuussa tulijoita oli noin 140 000. UNHCR:n mukaan kuukausittainen määrä laski nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Syyksi YK arvioi paitsi syksyn mittaan huononevat sääolot, myös Turkin viranomaisten toimet salakuljettajien toiminnan estämiseksi.

YK:n mukaan Euroopan rannoille on saapunut tämän vuoden aikana yhteensä yli 880 000 turvapaikanhakijaa. Se on noin neljä kertaa koko vuoden 2014 tulijoiden määrä.

Lähteet: Reuters