Kehitysvammaiset esittelevät toimintaansa joulumyyjäisissä mutta tekevät töitä ympäri vuoden

Kaksi kertaa vuodessa kehitysvammaisten toimintakeskus kutsuu isosti muitakin kuin keskuksen väkeä tutustumaan tuotteisiin ja ennen kaikkea sen ihmisiin. Mäntykeskuksessa pidettävät kaksipäiväiset joulumyyjäiset esittelevät touhukkaiden yksiköiden aikaansaannoksia.

joulumyynti
Myymälätilaa Mäntykeskuksesta
Kati Siponmaa / Yle

– Ihanaa, kun käy muitakin ihmisiä täällä meidän toimintakeskuksessa katsomassa minua ja meidän töitämme, toteaa Mäntykeskuksen päivätoimintaryhmässä oleva Matti Väisänen.

Ihanaa, kun käy muitakin ihmisiä täällä meidän toimintakeskuksessa katsomassa minua ja meidän töitämme.

Matti Väisänen

Muidenkin Keminmaan kunnan kehitysvammapalveluiden asiakkaiden kasvoilta paistaa innostus, kun vuotuiset joulumyyjäiset alkavat.

Risto Lehto sutii maalia heinäseipäisiin ja Sanna Juntunen näytää kuvaa valmiista työstä
Risto Lehto on työtoiminnan asiakkaita. Mies sutii maalia heinäseipäisiin ja Sanna Juntunen näyttää kuvasta, että tarkoitus on tehdä tonttu-ukkoa muistuttavia koristeseipäitä.Kati Siponmaa / Yle

Yhdessä nurkassa nuorten toimintaryhmäläiset tekevät joulukortteja. Kuka tahansa Mäntykeskuksessa piipahtava saa osallistua askarteluun.

– Aion lähettää tämän Outi-kummitädille Rovaniemelle, suunnittelee Marianne Juntto askartelun lomassa.

Hän on työtoiminnan asiakkaita. Samasta ryhmästä oleva Risto Lehto esittelee mitä tapahtuu puutyötilassa.

Kutomossa syntyy tilaustöinä esimerkiksi räsymattoja.
Kutomossa syntyy tilaustöinä esimerkiksi räsymattoja.Kati Siponmaa / Yle

Mies sutii heinäseipäisiin punaista maalia, ja kohta heinäntekoon liittynyt väline muuttuu jouluiseksi koriste-esineeksi.

Työn touhua vuoden ympäri

Työtoiminnan vastaava ohjaaja Sanna Juntunen kertoo, että Mäntykeskus järjestää tapahtumia kahdesti vuodessa.

– Monet keminmaalaisetkin ovat olleet ihmeissään, että tämmöinen paikka kunnasta löytyy, vaikka olemme täällä jo pitkään olleet.

Hän kertoo, että myymälä on auki arkisin silloinkin, kun myyjäisiä ei ole.

Mäntykeskuksen asiakkaiden töitä voi lisäksi nähdä juhlataidenäyttelyssä, joka on Keminmaan kunnanvirastolla joulukuun loppuun saakka.

– Siellä on aika kantaaottaviakin töitä, Juntunen vinkkaa.