Käytkö homekoulua? Asiantuntija suosittaa vaihtamaan vaatteet ennen kotimatkaa

Haitalliset epäpuhtaudet voivat kulkeutua vaatteiden ja tavaroiden mukana kotiin asti ja herkistää muita perheenjäseniä. Asiantuntuntija neuvoo vaihtamaan vaatteet ennen kotiin menoa.

terveys
Mies täyttää pyykkikonetta.
Sami Tammi / Yle

Sisätilojen epäpuhtaudet koskettavat tuhansia ihmisiä Suomessa. Edelleenkään sisäilmaongelmista johtuvia oireita, kuten iho-oireita, kurkun karheutta ja silmien kirvelyä ei aina osata yhdistää tiloihin, joissa ihmiset viettävät aikaansa.

– Perinteinen yhteydenotto menee niin, että on podettu pitkään terveydellisiä oireita, mutta ei ole osattu yhdistää niitä tilaan, jossa oleskellaan, kertoo Asumisterveysliiton sertifioitu rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö.

Ihmiset reagoivat ja altistuvat epäpuhtauksiin yksilöllisesti. Herkistyneet voivat saada oireita helposti.

Epäpuhtauksien kulkeutumiseen eri paikkojen välillä on yksinkertainen ratkaisu.

– Jos tiloissa esiintyy sisäilmaongelmia, epäpuhtaudet kantautuvat myös kotiin, ja ihmiset saattavat oireilla. Niitä ei estetä muuten kuin pitämällä eri vaatteita eri tiloissa. Toimitaan kuin maataloudessa niin, että sisään tullessa vaihdetaan vaatteita. Tyypillisesti vaatteissa, hiuksissa ja repuissa mikrobit kulkeutuvat parhaiten, sanoo Rämö.

Kirjojen ja muiden oppimisvälineiden osalta ainoa keino on siirtyä tietokoneaikaan.

Hannele Rämö

Kemialliset epäpuhtaudet eivät kantaudu ihmisten vaatteissa. Niitä löytyy rakennusmateriaalien päästöistä sekä pinnoitus- ja hoitoaineista. Ne eivät aiheuta ongelmia siinä määrin, missä mikrobit.

– Kirjojen ja muiden oppimisvälineiden osalta ainoa keino on siirtyä tietokoneaikaan. Se on hankala paikka, kun koulujen epäpuhtauksia siirtyy kotiin, mutta on myös toisinpäin, toteaa Rämö.

Sauna ja kuumemmat pesuohjelmat käyttöön

Ongelman tullessa ilmi on tärkeintä antaa oikeaa tietoa mahdollisimman nopeasti ja riittävästi. Altistunut ja sairastunut voi elää normaalia elämää, kunhan asiat otetaan huomioon.

Arkijärjen käyttö on sallittua.

Altistetta pystyy vähentämään puhdistamalla omia asusteita riittävästi ja tarpeeksi usein.

Hannele Rämö

– Jotkut tuotteet pitää lämpökäsitellä, mikäli kaikkea ei voi pestä korkeissa lämpötiloissa. Altistetta pystyy vähentämään puhdistamalla omia asusteita riittävästi ja tarpeeksi usein. Niitä pestään korkeissa lämmöissä usein ja käytetään kuivausrumpua. Tarvikkeiden saunottaminen on myös oiva apu, kertoo Asumisterveysliiton rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö.

Sisätilaongelmaisten tilojen käyttöä voidaan pahimmassa tapauksessa jatkaa kuukausia havaitun ongelman löytymisen jälkeen. Asiantuntijan mukaan silloin pitää huolehtia kunnollisesta riskienhallinnasta ilmanpuhdistuksessa.

– Jotkut selviytyvät, toiset saavat oireita. On epäeettistä pitää ihmisiä tiloissa vain sen vuoksi, että ei ole saatu väistötiloja. Niiden löytäminen on järjestelykysymys, kertoo Rämö.