Ruotsalaiskalastaja uskoo nähneensä venepakolaiset: Heidät on laskettu mereen laivasta

Ruotsin television SVT:n haastatteleman Tommy Perssonin mukaan Skillingeen kumiveneellä saapuneet eivät ole voineet ylittää merta.

turvapaikanhakijat
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Ruotsalainen kalastaja uskoo nähneensä turvapaikanhakijat, jotka saapuivat Etelä-Ruotsin Skillingeen kumiveneellä. Tommy Persson kertoo Ruotsin television SVT:n (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa havainneensa täyteen ihmisiä lastatun kumiveneen saapuvan Skillingen satamaan viikko sitten maanantaina.

Sanomalehti Dagens Nyheter (siirryt toiseen palveluun) uutisoi aiemmin poliisin raportin pohjalta, että Etelä-Ruotsiin on tullut turvapaikanhakijoita veneellä sen jälkeen, kun Ruotsi kiristi rajatarkastuksia.

Kalastaja Tommy Persson ei osaa sanoi veneessä olleiden ihmisten lukumäärää.

– He eivät ole voineet tulla Itämeren yli sillä veneellä. Heidät on laskettu mereen jostakin suuremmasta laivasta, Persson arvioi.