Ankkuri-tiimi ottaa kopin rötöstelevästä nuoresta

Tähän pyrkii poliisin ja kuntien yhteinen Ankkuri-tiimi, jossa tehdään moniammatillista yhteistyötä. Järjestelmästä on hyviä kokemuksia, mutta varsinaisia tuloksia saadaan vielä odottaa.

rikokset
Porin Ankkuri-tiimi neuvottelee
Yle / Tapio Termonen

Kun alle 18-vuotias henkilö rikkoo ikkunan tai varastaa auton, syyllistyy hän tietenkin rikokseen. Jo ensimmäinen rikos voi helposti johtaa rikoskierteeseen. Mahdollinen rikoskierre pyritään estämään poliisin ja kunnan yhteisellä Ankkuri-toiminnalla.

Ankkuri-tiimit ovat moniammatillisia ja Lounais-Suomessa niitä on Turussa, Salossa, Raumalla ja Porissa. Tärkein tavoite on se, että nuorten tekemiin rikoksiin puututaan heti ensimmäisen rikoksen jälkeen moniammatillisesti.

– Tätä voidaan hyödyntää moniin tapauksiin. Koulukiusaamisiin, näpistyksistä vahingontekoihin ja jopa törkeisiin pahoinpitelyihin. Kaikkiin suhtaudutaan vakavasti ja ne pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti, sanoo Porin Ankkuri-tiimissä mukana oleva ohjaaja Marko Sulonen Porin kaupungin perusturvasta.

Tuloksista odotetaan hyviä

Porissa nelihenkisen Ankkuri-tiimin asiakkaina ovat nuorten ensikertalaisten lisäksi perheväkivaltaa kohtaavat lapsiperheet ja alle 25-vuotiaat lapsettomat perheet. Toiminta alkoi vuoden 2014 keväällä, joten tilastollista varmuutta Ankkuri-toiminnan vaikutuksista ei vielä ole.

– Meillä ei vielä ole tilastoja, mutta me uskomme toiminnan vaikuttavuuteen vahvasti, sanoo vanhempi rikoskonstaapeli Marju Kujansivu Lounais-Suomen poliisilaitokselta.