Suurhanke pahasti jumissa rajalla – rahoja ei kuulu, mutta kunta ymmärtää

Vaalimaa Shopping Center -kauppakeskusta Virolahdelle puuhaava yhtiö ei maksanut kunnalle yli 80 000 euron suuruista vuokraerää syyskuun loppuun mennessä. Muotiin keskittyvän kauppakeskuksen rakennustyöt ovat olleet jäissä jo vuoden.

Kotimaa
Havainnekuva Vaalimaa Luxury Outlet -keskuksesta
Havainnekuva Vaalimaa Luxury Outlet -keskuksesta.Vaalimaa Shopping Center Oy

Vaalimaalle suurta kauppakeskusta puuhaavan yhtiön maksuvaikeudet jatkuvat. Vaalimaa Shopping Center Oy:n oli määrä maksaa Virolahden kunnalle kauppakeskuksen tontista vuoden toinen, 83 000 euron suuruinen vuokraerä syyskuun loppuun mennessä. Rahoja ei kuitenkaan kuulunut.

Yhtiö pyytää, että vuokran eräpäivää siirretään ensi vuoden helmikuun loppuun. Kunnanjohtaja Osmo Havuaho esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että pyyntöön suostutaan. Havuahon mukaan vallitsevassa haastavassa taloustilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista asettaa sopimuskumppanille liian tiukkoja vaatimuksia.

Kesällä kunta myöntyi siirtämään yhtiön lainanlyhennysvelvoitteen alkamaan vasta vuonna 2016. Vuokra- ja osto-optiosopimuksen mukaan yhtiön pitäisi lyhentää kauppahintaa 300 000 euroa vuodessa. VSC:lla on ollut vaikeuksia maksaa myös Destialle alueen maansiirtotöistä.

Vaalimaan Shopping Centerin rakennustyöt ovat olleet pysähdyksissä viime vuoden joulukuusta asti. Kauppakeskukseen on tulossa muun muassa muotialan liikkeitä. Projekti otti takapakkia vuosi sitten, kun Vaalimaalle suunniteltu RAY:n kasinohanke kariutui.