Tampereen Teatterin uusi pääohjaaja on monitaituri, joka haaveilee paluusta näyttämölle

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen tuo raikkaan tuulahduksen tamperelaiseen teatterikenttään. Vaikka Lyytikäinen siirtyy Tampereen Teatterin pääohjaajan rooliin, näyttämöllä saatetaan nähdä myös hänen kirjoittamiaan näytelmiään tai jopa Lyytikäinen itse.

kulttuuri
Anna-Elina Lyytikäinen, Tampereen Teatterin pääohjaaja
Sanna Pekkonen / Yle

Tampereen Teatterin uusi pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen haluaa tuoda näyttämölle etenkin kotimaisia kantaesityksiä.

– Yksi laitosteatterin suurimmista tehtävistä on tuottaa ja edistää suomenkielistä näytelmäkirjallisuutta. Sitä ei voi ohittaa, toteaa Lyytikäinen.

Vuoden alussa pääohjaajan työnsä aloittavan Lyytikäisen ensimmäisenä ohjauksena nähdäänkin kantaesitys Sirkku Peltolan Tyttö ja varis -näytelmästä. Samalla rikotaan Tampereen teatterikentän perinteisiä rajoja, kun pitkään Tampereen Työväen Teatterissa työskennelleen Peltolan käsikirjoitus esitetään Tampereen Teatterissa.

– Olemme salaa suunnitelleet jo pitkän aikaa yhteistyötä. Olen halunnut ohjata Sirkun kirjoittamia näytelmiä, ja Sirkku on halunnut minut ohjaamaan hänen tekstejään. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus, sanoo Lyytikäinen.

Lyytikäinen toivoo, että tulevaisuudessa Tampereen monet teatterit voisivat tehdä yhä enemmän yhteistyötä. Tyttö ja varis -näytelmä saa ensi-iltansa Tampereen Teatterissa syksyllä 2016.

Paikallisuus ja ajankohtaisuus kiinnostaa

Paitsi paikallinen teatterikenttä, myös laitosteatterin rakenteet saattavat kokea uudistuksen Lyytikäisen käsissä.

– Näyttelijät ovat tavattoman kiinnostuneita tekemään paikallista ja ajankohtaista teatteria. Sellaisen näytelmän täytyisi olla enemmänkin improvisoitu kuin valmiin käsikirjoituksen pohjalta tehty. Katsotaan, jos jossain vaiheessa lähdemme kokeilemaan jotain sellaista, toteaa Lyytikäinen.

Pääohjaajana Lyytikäinen tekee vuodessa kahdesta kolmeen taiteellista työtä. Sen lisäksi hän toivoo voivansa houkutella Tampereen Teatteriin kiinnostavia vierailevia ohjaajia.

Käsikirjoitus tai roolisuorituskin mahdollisia

Näytteleminen pitää ohjaajan jalat maassa muistuttamalla niin konkreettisesti siitä, mitä se tulessa oleminen on.

Anna-Elina Lyytikäinen

Lyytikäinen on tehnyt pitkän uran sekä ohjaajana että näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana. Tampereen Teatterin lavalla saatetaankin nähdä pääohjaajan käsikirjoittamia tekstejä tai pääohjaaja itse.

Teksteissään Lyytikäinen käsittelee arkielämän ihmiskohtaloita. Esimerkiksi Kuopion kaupunginteatterissa parhaillaan esitettävässä Sylityksin-näytelmässä pohditaan lapsettomuutta. Seuraavaksi Lyytikäinen voisi kuvitella tarttuvansa omaishoitoon, maahanmuuttoon, talouskriisiin tai äitiyteen.

– Kirjailijana minun on löydettävä itselleni henkilökohtaisesti tärkeä aihe, josta minulla on selkeä havainto tai väite. Jos onnistunut teksti sattuisi syntymään, se kuuluisi ilman muuta esittää Tampereen Teatterissa.

Lyytikäinen haaveilee myös paluusta näyttämölle, jos siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus.

– Näytteleminen pitää ohjaajan jalat maassa muistuttamalla niin konkreettisesti siitä, mitä se tulessa oleminen on.