Suomalaiset heräsivät auttamaan toisiaan – Facebookista löytyy kyyti kauppaan, hoitaja lapsille ja uusi koti vanhoille vaatteille

Sosiologian professori Juho Saaren mukaan sosiaalinen media on nostanut esiin auttamisen ilmiön Suomessa. Ihmisten auttamisen halu konkretisoituu nyt rahan lahjoittamisen sijaan oman ajan antamisena. Samalla korjataan ihmisen ikävää toisen luo.

Kotimaa
Tiina Teinilä ja lahjoitusvillasukat
Pekka Havukainen/Yle

"Hei toverit! Olen päättänyt jouluksi toimittaa lahjoituksina muistisairaille ikäihmisille hypistelymuhveja, villasukkia, joulukortteja jne. Voisitko sinä olla henkilö, joka lähtisi kanssani mukaan tähän hyvän tekemiseen?"

Näin kirjoitti mikkeliläinen Tiina Teinilä Facebook-kavereilleen viime kesänä. Halu auttaa muita poltteli mieltä, ja Teinilä päätti muuttaa ajatuksen konkretiaksi.

– Mummoni aikanaan vietti viimeiset aikansa dementiaosastolla, ja sitä kautta ikääntyneet ihmiset ja muistisairaat tulivat mieleen. Sitten luin sosiaalisesta mediasta, että hypistelymuhveista on hyötyä muistisairaille ja päätin haastaa läheiseni tekemään ikäihmisille paitsi muhveja, myös villasukkia ja kortteja. Koska joulu on aikaa, jolloin yksinäisyys korostuu, päätin kerätä joulupaketin, Teinilä kertoo.

Nyt, muutamaa kuukautta Facebook-ilmoituksen jälkeen on Teinilällä käsissään muhkea kasa muhveja, sukkia ja lasten tekemiä joulukortteja. Teinilän haasteeseen vastasi lähes 30 kaveria. He eivät ole auttamishalunsa kanssa harvinaisuus.

Sosiaalinen media on avannut kanavan, jota kautta hyvän tekeminen leviää nyt ympäri Suomea. Muun muassa Facebookissa on useita eri ryhmiä, jotka perustettu vain ja ainoastaan avun tarpeen ja avun tarjoamisen kohtaamispaikoiksi. Teinilän kotikaupungissa Mikkelissä on Hyvän Mielen Mikkeli-niminen ryhmä, jossa ihmiset paitsi tarjoavat esimerkiksi vaate- tai tavaralahjoituksia niitä tarvitseville, myös pyytävät rohkeasti apua vaikkapa tarvitessaan kyytiä kauppaan. Naapurikaupungissa Kuopiossa puolestaan pienten lasten äidit ovat muodostaneet oman ryhmänsä, jonka kautta äidit ovat esimerkiksi järjestäneet toisilleen lastenhoitoapua lääkärireissujen ajaksi ja vähävaraiset perheet ovat saaneet ruokalahjoituksia.

Avun tarve ja halu auttaa kohtaavat helpommin kuin koskaan

Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saaren mukaan ihmiset ovat aina halunneet auttaa toisiaan kun auttamiseen on tarjoutunut mahdollisuus. Tänä päivänä ihmisten auttamishalu ja avuntarve löytävät toisensa helpommin kuin koskaan, kiitos teknologian.

– Ihmisten ei tarvitse mennä mihinkään yhdistykseen löytääkseen ihmisiä, joita voi auttaa vaan avun tarvitsijoita löytyy nyt hyvin yksinkertaisesti sekä läheltä että kaukaa. Ihmiset auttavat toisiaan tänä päivänä ennen kaikkea muilla keinoin kuin antamalla rahaa. Oman aikansa antaminen toisille ihmisille näyttää yleistyneen.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että heikot taloudelliset ajat ja avun saamisen vaikeus olisivat osallisena synnyttämässä herännyttä yhteisöllistä vastuunkantoa. Saaren mukaan sillä ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta roolia hyvän tekemisen ilmiössä. Avun tarvitsijan taloudellista tilannetta tärkeämpää auttamisessa on ihmisille se, että he arvioivat avun kohteen olevan kunniallinen ja luotettava.

Teiniläkään ei löytänyt motivaatiota auttamiselleen vanhainkotien resurssipulasta vaan itsestään.

– Ajattelen, että minulla on annettavaa. Oma elämäni on kunnossa ja haluan jakaa välittämistä ja läheisyyttä, että muillakin ihmisillä olisi hyvä olla. Oma kasvatus, perhesuhteet ja kaverisuhteet ovat vaikuttaneet siihen, että samaa lämpöä halua jakaa myös muille.

Hyvän tekeminen myös ruokkii itseään. Etenkin silloin, kun auttaminen on julkista, professori kertoo.

– Auttamisen näkyvyys tekee siitä ihmisille normaalia toimintaa, jolloin he alkavat itsekin auttaa, Saari sanoo.

Juuri näin on käynyt Teinilänkin kampanjassa: hänen Facebook-ilmoituksensa seurauksena kaverit muualla Suomessa kopioivat idean ja nyt villamuhveja saavat muutkin kuin mikkeliläiset vanhukset.

Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa

Saaren mukaan auttamis-ilmiössä on kyse myös yhteiskunnan muutoksesta. Kun ennen olemme eläneet niin sanotussa sukulais-yhteiskunnassa, on elinympäristömme vähitellen muuttumassa ystävä-yhteiskunnaksi.

– Se tarkoittaa sitä, että kun tarvitsemme apua, me enenevässä määrin käännymme ystävien, emmekä niinkään sukulaisten puoleen. Tällainen yhteiskunta on joustava, ja perustuu vastavuoroisuuteen, jolloin ihmiset auttavat toinen toisiaan vuorotellen. Emme ole vielä ystävä-yhteiskunnassa, mutta olemme matkalla siihen.

Saari ei pidä matkaa kohti ystävä-yhteiskuntaa välttämättä vain positiivisena asiana, sillä se on aikaisempaa vaativampi tapa elää yhdessä.

– Ystävyyssuhteet vaativat jatkuvaa investointia, eivätkä ne ole olemassa ennakkoon määrätysti. Ne myös kestävät huonosti epäsymmetriaa, jossa toinen osapuoli antaa enemmän kuin toinen, mikä vaatii ihmisiltä elämisen taitoja. Ne, joilla on huonot sosiaaliset taidot, ovat tässä heikoilla.

Tänä päivänä avun tarve perustuu yhä harvemmin tavaran ja konkreettisen asioiden puutteeseen. Elintaso on kasvanut ja ihmiset pärjäävät yhä paremmin omillaan. Saaren mielestä auttamisen ilmiössä onkin kyse muustakin kuin varsinaisesta avun tarpeesta. Erilaiset keskusteluryhmät ja naapuriapu-sovellukset kertovat ihmisten tarpeesta olla tekemisissä toistensa kanssa.

– Taustalla on yksinäisyyttä eri muodoissa. Ihmiset kokevat, etteivät heidän sosiaaliset suhteensa ole tyydyttäviä ilman, että he osallistuvat tämän tyyppiseen toimintaan, Saari sanoo.

Oma merkittävä osansa kokonaisuudessa on sillä, että auttaminen on hyvin palkitsevaa. Se palkitsee paitsi avun saajaa, myös sen antajaa, Saari sanoo. Auttaminen tekee ihmisestä tutkitusti tyytyväisemmän elämäänsä ja tekee elämästä tasapainoisempaa.

– Minulle se antaa hyvää mieltä. Tyyne-mummolle vaan pilven reunalle terveisiä, että mummosta tämä kaikki kumpuaa. Hän opetti minulle kädentaitoja, ja minä haluan nyt puolestani olla itse antamassa, Teinilä kertoo.

Teinilä ei aio jättää hyvän tekemistä yhteen kertaan. Ajatuksissa pulppuilee jo ystävänpäivä.

– Ehkä seuraavaksi kohteena ovatkin lapset.