Elämää Postin jälkeen – "En muista, milloin olisin ostanut vaatteita kaupasta"

Virva Takanen-Järvelin: Olisivat kyllä saaneet kertoa, miksi sanoivat minut irti. Takanen-Järvelin on yksi kahdeksasta, joita Yle seuraa Elämää postin jälkeen -sarjassa.

Kotimaa
virva jarvelin

Kaikista niistä vuosista jäi mietityttämään, enkö ollut tehnyt työtäni riittävän hyvin. Oliko pitkillä sairaslomilla vaikutus irtisanomiseeni? Kuuden kuukauden palkkaa vastaavan muutosturvan sain lähtiessäni syyskuussa 2014.

Olen tehnyt sekä varhaisjakelua että päiväkantoa. Neljäksi menin töihin. Jaoin ensiksi sanomalehdet. Sitten lajittelin postin ja lähdin reitille. Ajomatkaa tuli päivää kohden vajaat 80 kilometriä. Päivä päättyi yhden nurkilla.

Työ oli raskasta, enkä tahtonut jaksaa. Vuonna 2006 sovimme esimieheni kanssa kevennyksestä: Jaan päiväpostin viitenä päivänä, mutta varhaiskannon sanomalehdet vain kolmena päivänä viikossa.

Selkä reistaili ja myöhemmin sieltä löydettiin nivelrikkoa.Töistä tullessa en tahtonut saada nukutuksi. Aloin jo päivällä pelätä, että taas ensi yönä on lähdettävä. Pitkillä sairaslomilla olin sekä 2012, 2013 että 2014. Silloinkin, kun minut irtisanottiin. Posti tarjosi minulle mahdollisuutta kokeilla työtä, kun sairausloma loppuu. Sitä en halunnut, koska tiesin, että työhön en pysty.

Tykkäsin jakaa postia. Posti on ollut hyvä työnantaja, eikä minulla ole valittamista. Tällä hetkellä päällimmäisenä on kuitenkin ajatus, että onneksi minun ei tarvitse enää olla siellä. Myllerrys on niin suurta. Eniten kaipaan asiakkaita jakoreittini varrelta.

Päälleni ei ole käyty, eikä minua ole pimeässä ahdisteltu. Pahin tapaus oli se, kun löysin kerrostalon rapusta ruumiin. Siitä jäi jonkinlainen kammo. Pelotti, kun ei koskaan voinut tietää, mitä oli vastassa.

Olisivat kyllä saaneet sanoa, miksi sanoivat minut irti. Olisin halunnut kuulla perimmäisen syyn. En pääse kysymyksestä, enkö ollut riittävän hyvä. Sitä vieläkin mietin.

virva järvelin
Kuvat: Pekka Tynell /Yle

Olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ja liitosta saan työttömyyskorvauksen. Kuukausittaiset tuloni ovat vajaat 1200 euroa miinus verot. Sillä ei juhlita.

En muista, milloin olisin ostanut vaatteita kaupasta. Asunnosta ja kesäpaikasta on velkaa. Onneksi miehellä on töitä. Välillä tuntuu, että rahat eivät riitä edes vakituisiin menoihin. Saatikka, että voisin poikaani ja pojan perhettä auttaa.

Olen etsinyt työtä ja pitänyt silmät ja korvat auki, mutta sitä puolikastakaan työpaikkaa ei löydy. Hirveästi rassaa tämä, kun koko ajan pitää laskea, mihin rahat riittää.

Minulla on ihanat ystävät, kaverit ja perhe. Luonteeseeni kuuluu se, että periksi ei anneta. Ajatukseni elämästä on, että elän päivän kerrallaan, kukka rinnassa. Karjalaisen äitini ja mummoni sanoin: “Ilo pintaan, vaikka syän märkänis”.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.