Kaverivanhemmuus epäilyttää: "Lapsi tarvitsee omia juttujaan, omat kaverinsa ja salaisuutensa"

Vanhemman ei pidä olla lapsensa paras ystävä, vaan antaa tälle turvallisen kasvun edellytykset. Lapset löytävät kaverit päivähoidosta, kerhosta tai koulusta, lukijat linjaavat.

Kuva: Yle

Lukijoiden mielestä vanhemman ei pidä edes yrittää olla kaveri omalle lapselleen. Kaveeraaminen koetaan turhaksi – sen sijaan lukijoiden mielestä vanhemman ja aikuisen lapsen suhde voi jalostua ystävyyttä muistuttavaksi luottamussuhteeksi.

– Vanhemman ei pidä olla lapsensa paras ystävä, vaan antaa hänelle turvallisen kasvun edellytykset: huolehtia perusturvasta ja -tarpeista, rakastaa, antaa hellyyttä ja läheisyyttä, mutta myös ikää vastaavat säännöt ja rajat. Lapsen pitää saada kokea, että häntä arvostetaan, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään aina sellaisenaan kuin hän on, vaikkakaan hänen tekojaan ei aina hyväksyttäisi, nimimerkki Kahden äiti pohtii.

– Niin lasten kuin vanhempienkin tulisi ymmärtää, että tulee aika, jolloin napanuora on katkaistava. Lapsille on suotava oikeus elää omaa elämäänsä, ja he määrittelevät, kuinka paljon haluavat pitää vanhempiansa omassa elämässään mukana. Ja vanhempien on tämä hyväksyttävä,Äiti minäkinkirjoittaa.

Lapsi kokee ahdistavaksi vanhemman liiallisen tunkeutumisen sille terveelle reviirille, joka syntyy viimeistään teini-iässä.

Nimimerkki Riina

– Aikuisten tehtävä on opettaa tarvittavia valmiuksia elämää varten, näyttää mallia ja opastaa erilaisissa ongelmissa ja tilanteissa. Lasten kanssa voi tietysti ja pitääkin viettää aikaa, mutta vanhemmuus ei ole kaveeraamista lapsen kanssa. Lapset löytävät kaverit päivähoidosta, kerhosta tai koulusta, W sanoo.

Nimimerkki Kolme lasta kasvattanut yh kertoo, ettei myöskään kannata kaverivanhemmuutta. Hän kertoo ystävystyneensä omien vanhempiensa kanssa vasta aikuiseksi kasvettuaan.

– Se ei tarkoita, että välit olisivat olleet huonot tai vanhempani korostetun autoritaariset, mutta saatoin aina luottaa siihen, että saan olla lapsi, tehdä virheitä ja oppia kantapään kautta, ja vanhemmat tukivat ja opastivat. Nykyään monet vanhemmat neuvottelevat lastensa kanssa kaikesta, vaatteista, ruuasta, nukkumaan menosta ym.

– Onhan se kurjaa kuulla olevansa inhottava nipottaja, kun asettaa rajoja lapsilleen, lapset ovat maailman parhaita syyllistäjiä. Mutta niin se vain on, jos niitä lapsia hankkii, niistä on pidettävä huolta ja kestettävä kiukuttelu ja kiristys.

"Äiti ja isä ovat vanhempia, kasvattajia, eivät lasten parhaita kavereita"

Kaveeraamisella oman lapsen kanssa voi olla kääntöpuolensa, pohtivat lukijat.

Niin lasten kuin vanhempiekin tulisi ymmärtää, että tulee aika, jolloin napanuora on katkaistava.

Nimimerkki Äiti minäkin

– Olkaa vaan kavereita, ja saatte lopun ikäänne olla auttamassa joka pikkuasiassa, eli unohtakaa rauhalliset eläkepäivät. Eli tehkää lapselle palvelus, ja antakaa itse oppia kaikki kantapään kautta, mutta ei tietenkään saa hylätä, vaan tukea ja rohkaista, antaa ymmärtää, että aina voi luottaa vanhempiin, Vaikka sattuu sanoo.

– Äidin ja tyttären kaveruudesta voidaan puhua sitten, kun tytär on kasvanut aikuiseksi ja äiti katkaissut napanuoransa. Lapsille ja vielä murrosikäisille nuorille äidin ja isän tulee pysyä rooleissaan ja olla tarvittaessa auktoriteetti. Minun äitini ei koskaan luopunut omasta holhoavasta, määräilevästä ja kontrolloivasta roolistaan, minkä vuoksi ei vieläkään huvita mennä häntä katsomaan, nyttemmin vanhainkotiin, _Ei ollut äitini ystäväni _sanoo.

NimimerkkiOlen tätä mieltähuomauttaa, että ystävyys on kahden tasavertaisen ihmisen suhde, jossa molemmilla on yhtäläinen päätäntöoikeus asioihin.

Lapset ovat maailman parhaita syyllistäjiä.

Nimimerkki Kolme lasta kasvattanut yh

– Lapsen turvallisuudentunne tarvitsee sitä luottamusta, että vanhemmat tarvittaessa ottavat ohjat käsiin. Ja murrosiässä on luonnollista erkaantua vanhemmistaan, jos kyljessä roikkuu silloin kaveriäiti mankumassa, että jutellaan nyt, voit kertoa mulle ihan kaiken, niin sehän on ihan kauheaa. Aikuistumisvaiheessa lapsi tarvitsee omia juttujaan, omat kaverinsa ja salaisuutensa.

– Äiti ja isä ovat vanhempia, kasvattajia, eivät lasten parhaita kavereita. Itse olen parinkymmenen lapsen täti, ja minulle on kerrottu vaikka mitä salaisuuksia, mutta en tunne lapsia paremmin kuin heidän vanhempansa. Salaisuudet ovat vain pieni osa lasten elämää, ja monesti ne salaisuudet ovat vanhempien tiedossa, lapsi vain ei tiedä sitä, _Ei tartte _sanoo.

Tukea ja kiinnostusta voi ja pitää osoittaa

NimimerkkiKaveri on oma asiansakorostaa muiden lukijoiden tavoin, että kaverit ja vanhemmat ovat asia erikseen.

Lasten kanssa voi tietysti ja pitääkin viettää aikaa, mutta vanhemmuus ei ole kaveeraamista.

Nimimerkki W

– Lapsia toki voi ottaa kaveriksi vaikka rautakauppaan ja muihinkin pieniin tekemisiin, niistä lapset tykkäävät, mutta silloinkin lapsi on omilla ehdoilla ja aikuinen omilla. Pienempien lapsien leikkikaverina tietysti voi olla, jos siltä näyttää.

– Tuen ja kiinnostuksen tarjoaminen vanhemmalta ovat ok ja tarpeellista, mutta "paras ystävyys", jossa kaikki jaetaan, ei kuulu lapsen ja vanhemman suhteeseen johtuen siitä, että suhde ei tule olemaan tasavertainen. Kyllä lapsi kokee ahdistavaksi vanhemman liiallisen tunkeutumisen sille terveelle reviirille, joka syntyy viimeistään teini-iässä, Riina sanoo ja jatkaa:

– Vaarana liian likeisestä vanhemman ja lapsen suhteesta on se, ettei lapsen oma identiteetti oikeasti pääse kehittymään, vaan lapsesta tulee aikuisen marionetti, sillä ainakin alitajuisesti lapsi hakee vanhemmaltaan hyväksyntää koko elämänsä ajan. Yöh, miten ahdistavaa!