Elämää Postin jälkeen – "Nyt voin elää itselleni enkä vain toisille"

Leena Kärkkäinen: Ei ole kertaakaan tullut mieleen, ettei työttömyyskorvaus kuuluisi minulle. Kärkkäinen on yksi kahdeksasta, joita Yle seuraa Elämää postin jälkeen -sarjassa.

Kotimaa
leena-kaariainen

En jäänyt odottelemaan yt-neuvottelujen loppumista. Tuntui, että en jaksa sitä rumbaa enää. Otin tukipaketin, sain kuuden kuukauden palkan ja lähdin postista kolmenkymmenen palvelusvuoden jälkeen. Olin jo viime kuukaudet miettinyt, voisinko tehdä elämässäni muutakin kuin työtä.

Postihan on vieläkin aika miesvaltainen ja jäykkä organisaatio. Leipä siellä on ollut pitkä ja kapea, kuten sanonta kuuluu. Niin minunkin kohdallani. Johtamisen olen kokenut häilyväksi. Itse olen ollut 2000-luvulla esimies, mistä putosin ryhmävastaavaksi. Siitä sitten tipahdin postityöntekijäksi, kunnes taas nousin esimieheksi.

Kiuruvedeltä en töitä löydä. Iisalmessa olisi varmaankin puhelinmyyntiä, samoin Kuopiossa, mutta silloin pitäisi muuttaa paikkakuntaa. Työpaikan saaminen edellyttäisi koulunpenkille menoa ja alanvaihtoa. Sitä en enää halua.

Yhdessä työhaastattelussa kävin. Hyvällä tuurilla puhelinmyyntityöstä olisi voinut saada 700 euroa kuussa. Minun palkkatoiveeni alkoi kolmosella. Kysyin haastattelussa työterveyshuollosta, mutta siitä haastattelijani ei osannut sanoa mitään. Luottamusmiehistä ja työsuojeluasioista en edes ehtinyt kysyä, ennen kuin haastattelija arveli, että tämä työpaikka ei ehkä ole minun paikkani.

Olen elättänyt itseni 14-vuotiaasta, kasvattanut viisi lasta, tehnyt pitkän työuran ja ottanut aina toiset huomioon. Mielestäni nyt voin elää itselleni enkä vain toisille.

Ei ole kertaakaan tullut mieleen, ettei työttömyyskorvaus kuuluisi minulle. Eläkkeelle pääsen parin vuoden päästä, 62-vuotiaana eli vähän ennen normaalia eläkeikää.

leena kaarinen
Kuvat: Pekka Tynell /Yle

Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen elämääni. Vuokrasin syntymäkylästäni, vanhasta kansakoulusta entisen opettajan asunnon. Paikkakunnan ihmiset ovat ottaneet minut avosylin vastaan ja joka päivä on jotain yhteistä tekemistä. Kansalaisopiston piirit kokoontuvat, käyn käsityökerhossa, järjestämme juhlia ja talon asukkaiden kanssa tehdään yhdessä talonmiehen työt. Luen paljon ja käyn ystävieni, lasten ja lastenlasten luona.

Minulla on aina ollut haave, että eläkkeelle jäädessäni menen talveksi johonkin lämpimään maahan. Olenkin jo kaivanut vanhat espanjan kielen kirjat esiin. Olen ajatellut, että ensin menen sinne lomalle ja testaan, haluanko vielä toteuttaa haaveeni. Aika näyttää.

Viime viikkoina postilaiset ovat olleet mielessäni joka päivä. Työ on kovaa ja mietin, miten mahtavat siellä jaksaa. Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella tiedän, että parasta A-ryhmää olemme me postilaiset. Elän hengessä mukana.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.