Elämää Postin jälkeen – "Kolmannen polven postilainen, olo tyhjä ja väsynyt"

Irmeli Haapakorpi-Valve: Haluaisin tehdä vielä jotakin osapäiväistä työtä. Haapakorpi-Valve on yksi kahdeksasta, joita Yle seuraa Elämää postin jälkeen -sarjassa.

Kotimaa
irmeli

Minun äitini, äidinäiti ja äidinisä ovat olleet Postissa töissä, samoin mieheni. Kesätuurarina aloitin. Haaveilin muista ammateista, mutta Postiin jäin. Esimiehenä olin 30 vuotta. Tämä Posti-sukupolvien ketju päättyy minuun.

Yt-neuvottelut tulivat osin yllätyksenä, vaikka oli niistä merkkejä ilmassa. Minut irtisanottiin lokakuussa 2014. Työvelvoite oli vuoden 2014 loppuun. Itse työsuhde päättyi huhtikuussa 2015. Muutosturvaraha maksettiin kertakorvauksena. Se vastasi kuuden kuukauden palkkaa ja riitti lokakuun 2015 loppuun.

Tein työtä tosissaan ja täysillä. En antanut periksi, vaikka joskus sitä ajatteli, että olen liian pikkutarkka. Olin tuloshakuinen ja esimiehenä toimin kuin yritys olisi ollut omani. Omassa yrityksessä tosin olisin tehnyt monesti erilaisia ratkaisuja.

Kun lopullisesti jäin tammikuussa pois töistä, ajattelin ensin sen olevan lomaa. Ei se lomaa ollut, tuli semmoinen tyhjä olo.

Alussa vain nukuin, en jaksanut mitään. Outoa se oli, koska olen pärjännyt melkein koko elämäni viiden tunnin yöunilla. En tiedä, nukuinko pois pahaa oloa vai stressiä. Sitten tulivat kivut. Tuntui, että jalat eivät toimi ja selkä on kipeä. En meinannut päästä aamulla sängystä ylös. Kävin fysioterapiassa sekä psykologin kanssa muutaman kerran juttelemassa pahasta olostani.

Tyhjän päälle jääminen ja rytmin loppuminen oli tosi vaikeaa. Sitä piti yllä vanhaa työrytmiä, teki kaikki kotityöt illalla ja yöllä, niin kuin olin tottunut aikaisemminkin tekemään. Tyhjyyttä täytin haalimalla kansalaisopiston kursseja. Emme me mieheni kanssa tienneet, miten työttömyyteen pitää suhtautua, emmekä siitä osanneet puhua.

Päivät menivät hukkaan, en saanut mitään aikaiseksi. Sitä vaan mietti, mikä on hyödyllistä tekemistä ja mikä hyödytöntä. Työssä ollessani maalasin tauluja, ompelin ja tein käsitöitä. Nyt se tuntui hukkaan heitetyltä ajalta.

Postiauto
Kuvat: Pekka Tynell /Yle

Olen sen ikäinen, että pääsen ensin ansiosidonnaiselle ja siitä sitten eläkkeelle. Silti haluaisin tehdä vielä jotain osapäiväistä. Sillä saisi päivään säännöllisyyttä ja sisäistä tsemppiä, jolla jaksaisi muutakin.

Työvoimatoimistosta ei ole ollut minulle apua. Yli kuusikymppisenä on hirveen vaikea saada töitä. Kaupan kassallekin taitavat kelvata vain nuoret ja kauniit.

Meillä on vielä lainoja, joten rahan käyttöä miettii ihan eri tavalla kuin ennen. Emme enää käy juurikaan ulkona syömässä, vaan teen ruuat itse.

Mieheni ja minun yhteinen harrastus on matkailuautoilu. Siinä näkee paljon ihmisiä, saa uusia ystäviä ja pystyy matkailemaan ympäri Suomea ja Eurooppaa. Tietenkin se vaatii rahaa, mutta siitä emme hevillä halua luopua. Se antaa iloa ja rentouttaa.

Joku päivä on parempi, toisena taas tyhjyys valtaa mielen. Olen tottunut kuitenkin pärjäämään elämässä aina. Olen päättänyt pärjätä nytkin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.