Elämää Postin jälkeen – Tyytyväinen työtön odottaa elämän tarkoitusta

Anna Halonen: Tuntui etten jaksa enää. En muista, monennetko yt-neuvottelut nämä olivat. Halonen on yksi kahdeksasta, joita Yle seuraa Elämää postin jälkeen -sarjassa.

Kotimaa
Anna Halonen

Me odotimme niitä puhelinsoittoja. Yt-neuvottelut olivat päättyneet lokakuussa 2014

Istuin työhuoneessani yksin. Sain soiton. Se oli valtava helpotus. Minulle tarjottiin tiiminvetäjän paikkaa, alaisia olisi eri puolella Suomea.

Ensin sanoin kyllä, mutta tulin katumapäälle. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että minut irtisanottiin. Työvelvoite loppui vuoden 2014 lopussa ja työsuhde päättyi huhtikuussa 2015. Muutosturvaraha riitti lokakuun loppuun.

Kieltäytyminen tiiminvetäjän paikasta ei ollut helppoa. Tuntui kuitenkin, etten jaksa enää. En enää edes muista, monennetko yt-neuvottelut nämä olivat. Koko ajan pelkäsin, milloin on minun vuoroni. Sitä mietti, että jos nyt otan paikan vastaan, onko sillä jatkuvuutta.

Olen 62-vuotias, sairastanut syövän ja tehnyt pitkän työuran. Haluan nauttia vielä elämästä. Mietin, että teen hyvän teon, kun joku nuorempi saa työpaikan.

Olen työskennellyt saman työnantajan palveluksessa koko ikäni. Yrityksen nimi vain on muuttunut vuosien kuluessa. VR:ltä se alkoi 21-vuotiaana ja viimeksi työpaikkani nimi oli Posti.

Itellan eli nykyisen Postin työtavat olivat minulle vieraita. VR Transpointilla oltiin avoimempia: tiesimme, onko meillä mennyt hyvin tai huonosti.

Olenko työtön työnhakija? Itse en koe sellainen olevani. Työvoimatoimistosta sanottiin suoraan, että ei sinulle työtä tulla tarjoamaan. Onhan se toisaalta hyvä, mutta samalla tulee olo, että ei enää kelpaa mihinkään.

anna halonen
Kuvat: Pekka Tynell /Yle.

Vapaus tuntui ensin mahtavalta. Meni vain muutama viikko, kun aloin miettiä, onko tämä oikein. Aloin nähdä unia. Aluksi unet olivat sellaisia, että minua kysyttiin töihin. Sanoin, etten tule. Loppuaikoina unissani sanoin kyllä. Silloin ne työpaikalla kysyivät minulta, että miksi tänne tulet. Häpesin, että olin mennyt työpaikalle. Työstin irtisanomista yöllä. Nyt en näe enää unia.

Nyt marraskuun alusta aloin saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ja sitten heinäkuussa 2016 pääsen eläkkeelle. Jos rahat ei riitä, etsin työtä itselleni. Se voi olla jotain pientä ja ihan mitä tahansa.

Odotan jotakin. En tiedä mitä, mutta sisimmässäni on sellainen tunne. En usko, että odotan työtä, ehkä jotakin tarkoitusta tälle elämälle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.