San Bernardinon epäilty ampuja oli tuore isä, harras muslimi ja pidetty työtoveri

Poliisi uskoo, että Kalifornian San Bernardinossa tapahtunutta ampumavälikohtausta oli suunniteltu ennalta. 14 ihmistä kuoli ammuskelussa. Ampujaksi uskottu Syad Farook oli hyökkäyksen kohteena olleiden ihmisten työtoveri.

Ulkomaat
Viranomaiset vahdissa San Bernardinon terveysviraston ympäristössä.
Viranomaiset vahdissa San Bernardinon terveysviraston ympäristössä.Eugene Garcia / EPA

Työtoverien kuvausten perusteella San Bernardinon ampujaksi epäilty Syed Farook, 28, oli työtoverina hiljainen ja pidetty, uskoltaan harras muslimi ja tuore isä.

Los Angeles Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastattelemat kollegat kertoivat Farookin matkustaneen hiljattain Saudi-Arabiaan ja palanneen sieltä vaimon kanssa, jonka hän oli tavannut verkossa. Pari oli saanut vasta lapsen ja näytti elävän "amerikkalaista unelmaa", kertoi Patrick Baccari, joka jakoi työtilan Farookin kanssa.

Poliisi on vahvistanut, että Farook oli joko naimisissa tai parisuhteessa toisen epäillyn ampujan Tashfeen Malikin, 27, kanssa. Poliisi tappoi molemmat ajojahdin jälkeen.

"En koskaan pitänyt häntä fanaatikkona"

Yhdysvalloissa syntynyt Farook työskenteli elintarviketarkastajana San Bernardinossa. Poliisien mukaan hän oli ollut viisi vuotta piirikunnan terveysviraston palveluksessa.

Baccari ja toinen pitkäaikainen työtoveri Christian Nwadike sanoivat, että hiljainen ja kohtelias Farook ei aloittanut keskusteluja usein, mutta hänestä pidettiin työpaikalla.

Työtoverien mukaan Farook oli harras muslimi, mutta ei juurikaan puhunut uskonnostaan töissä.

– En koskaan pitänyt häntä fanaatikkona, en koskaan pitänyt häntä epäilyttävänä, Farookin kanssa työskennellyt Griselda Reisinger kertoi Los Angeles Timesille.

Reisinger kertoi kuulleensa, että toimistolla oli hiljattain pidetty Farookille juhlat vauvan syntymän kunniaksi, ja hän oli ollut isyyslomalla.

Hävisi juhlasta ennen ryhmäkuvaa

Farook osallistui keskiviikkona San Bernardinon terveysviraston joulujuhlaan työtoveriensa kanssa. Baccari muistaa ihmetelleensä, mihin hän hävisi ennen ryhmäkuvan ottamista.

Vähän myöhemmin Baccari oli kylpyhuoneessa aikeissa kuivata kätensä, kun luodit repivät käsipyyhetelinettä ja lennättivät siruja hänen kasvoilleen. Hän syöksyi lattialle ja pelastui.

Poliisi epäilee, että Farook palasi paikalle vaimonsa kanssa raskaasti aseistautuneena ja avasi tulen. Poliisipäällikkö Jarrod Burguanin mukaan Farookin lähdöstä ammuskelun alkamiseen kului 10–30 minuuttia.

Poliisipäällikkö: Tekoa suunniteltu ennalta

Burguanin mukaan Farookin lähtöön liittyi jonkinlaista kiistaa, mutta teko oli todennäköisesti ennalta suunniteltu.

– Sen perusteella, mitä olemme nähneet ja miten he olivat varustautuneet, tätä oli täytynyt suunnitella jonkin verran, Burguan sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

– En usko, että hän olisi vain juossut kotiin, pukenut päälleen tämäntyyppiset taktiset varusteet, napannut aseet ja tullut takaisin hetken mielijohteesta.

Farookin lanko Farhan Khan kertoi amerikkalaismedialle, että hän puhui vaimonsa veljen kanssa viimeksi viikko sitten.

– Miksi hän tekisi näin? Miksi hän tekisi jotain tällaista? Minulla ei ole aavistustakaan. Olen shokissa itsekin, Khan sanoi muslimijärjestön tiedotustilaisuudessa.

Teon motiivia ei toistaiseksi tiedetä. Ammuskelussa kuoli 14 ihmistä ja haavoittui ainakin 14.

Lähteet: AP, AFP, Reuters