Tampereen joulukuusi sai sähkövalot ensimmäisenä Suomessa – kuusi tallentui kuvaan yli 110 vuotta sitten

Tampereen Keskustorille tuotiin joulukuusi ensimmäisen kerran jo vuonna 1894. Alkuaikoina kuusen juurelta jaettiin lahjoja köyhille lapsille.

Kotimaa
Joulukuusi Tampereen Keskustorilla vuonna 1904
Vapriikin kuva-arkisto, kuvaaja: Juho Holmstén-Heiniö

Tampereen Keskustorin joulukuusella on suomalaisittain ainutlaatuinen historia. Keskustorin eli silloisen Kauppatorin kuusi koristeltiin sähkövaloin ensimmäisenä Suomessa jo vuonna 1894.

Esimerkiksi Kokkolassa ensimmäinen sähköllä valaistu kuusi oli raatihuoneen edessä jouluna 1905.

Tampereen museokeskus Vapriikin vs. museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi kertoo, että myös Viipurin joulukuusi valaistiin jo varhain sähköllä, mutta Tampereella ehdittiin siis ensimmäisenä.

Titteli sopii hyvin Tampereelle, koska jo aikanaan vuonna 1882 Tampereen Finlaysonin kutomosalissa syttyi pohjoismaiden ja silloisen Venäjän valtakunnan ensimmäinen sähkövalo.

"Wärillisillä sähkölampuilla walaistu kuusi"

Tampereen kaupungin sivuille (siirryt toiseen palveluun) on poimittu lehtikuvauksia Keskustorin ensimmäisestä kuusesta. Kuusi tuotiin torille 18.12.1894. Kuusen lahjoitti teollisuuspatruuna Wilhelm von Nottbeck.

Alkuvaiheessa kuuseen liittyi ajatus hyväntekeväisyydestä: joulupuun juurella jaettiin lahjoja kaupungin varattomille lapsille.

Esimerkiksi Tampereen Sanomat kuvaili Keskustorin ensimmäistä kuusta jouluaattona 1894 näin:

”Kaunis, wärillisillä sähkölampuilla walaistu kuusi, seisoo uljaana wanhan kirkon edustalla ja sitä kohden nyt kaupunkimme köyhäin lapset luowat toiwowan ja hellän katseen. He tietäwät, että sen juurella heille ropoja kootaan, jotta heidänkin joulunsa juhlalle tuntuisi ja loisi kaihonlapsen mielen keweäksi."

Valokuvaaja taltioi kuusen vuonna 1904

Mikä hienointa, Tampereen Keskustorin kuusi on ikuistettu valokuvaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vapriikin kuva-arkistolla on Juho Holmstén-Heiniön ottama kuva, jossa hieman muotopuolinen kuusi seisoo Tampereen Vanhan kirkon edustalla vuonna 1904.

Kuusi on koristeltu erilaisin lipuin, mikä oli tyypillinen näky eurooppalaisissa joulupuissa jo 1800-luvulla.

Välillä Tampereen joulukuusiperinne ilmeisesti unohtui, mutta Tampereen kaupunki elvytti sen vuonna 1930. Siitä lähtien joulukuusen tulo keskustaan on ollut tärkeä merkki joulunodotuksen alkamisesta.

Joulukuusi Tampereen keskustorilla
Tänä vuonna Tampereen Keskustorin kuusi näyttää tältä.Jukka Töyli / Yle

Tänä vuonna Tampereen Vanhan kirkon edessä seisoo kuusi, joka sai kasvaa täyteen mittaansa ylöjärveläisellä pihalla. Kuusi saapui torille 10. marraskuuta.

Asiakkaita Tampereen joulutorilla
Tältä Tampereen joulutori näytti vuonna 2012.Mihalis Kouloumpis / Yle

Nykyään Tampereen keskustorin jouluun kuuluu kuusen lisäksi joulutori (siirryt toiseen palveluun). Tänä vuonna joulutorin avajaisia vietetään perjantaina 4. joulukuuta.