1. yle.fi
  2. Uutiset

Paluu tietokoneelle tauon jälkeen rasittaa silmiä – uni auttaa

Nykyisin toistuva työskentely näyttöpäätteellä ei rasita silmää, mutta pitkä poissaolo tietokoneen äärestä saattaa niin tehdä. Silloin silmät kaipaavat tottumista ja kunnon unta.

terveys
Henkilö työpöydän ja tietokoneen ääressä.
Oona Kujala / Yle

Jatkuva, päivittäin toistuva työskentely näyttöpäätteellä ei rasita silmää sen enempää kuin mikään mukaan tarkka lähityö.

– Vertaisin sitä esimerkiksi lukemiseen, sanoo silmätautien ylilääkäri Tapani Korhonen.

– Aikaisemmin vanhat vilkkuvat ja resoluutiotasoltaan huonot näyttöpäätteet häiritsivät ja kuormittivat huomattavasti enemmän kuin nämä tämän ajan digitaaliset näytöt. Niissä on korkeampi resoluutio ja tarkempi kuva.

Silmätautien ylilääkäri Tapani Korhosen mukaan hänen vastaanotollaan käy harvakseltaan potilaita, jotka kärsivät silmän rasituksesta. Heitä kuitenkin on, tapauksia jolloin ihminen on ollut pitkään pois tietokoneen näytön luota.

Virkistävä uni takaa, että silmät ovat seuraavana päivänä jälleen valmiina palvelukseen.

Tapani Korhonen

– Tyypillinen henkilö on sellainen, joka ei ole vuosiin tehnyt työtä näyttöpäätteellä ja hän sitten aloittaa vaikka opiskelun. Hän joutuu tilanteeseen, että silmät rasittuvat. Silloin ensimmäisten kuukausien aikana henkilö potee muun muassa päänsärkyä, niskakipua ja silmien kirvelyä. Tilanteen tasoittuessa rasitus vähenee ja silmät tottuvat.

– Lepo on silmällekin tarpeen. Virkistävä uni takaa, että silmät ovat seuraavana päivänä jälleen valmiina palvelukseen, sanoo Korhonen.

Lue seuraavaksi