Hirviö etsii Kaunotarta ja Tuhkimo hurmuriprinssiä – Disney-faneille avattiin oma deittipalvelu

Sivustolla voi etsiä unelmakumppania muun muassa suosikkielokuvasävelmän perusteella. Profiilikuvissa seuranetsijät ovat sonnustautuneet esimerkiksi Plutoksi.

viihde
Tuhkimo ja prinssi.
Sivuston käyttäjiksi rekisteröityvät yrittävät tehdä kuten Tuhkimo ja löytää unelmaprinssinsä. Tuhkimo ja prinssi kuvattiin onnellisina Intian Bangaloressa järjestetyssä Disneyn tapahtumassa.Jagadeesh NV / EPA

Disney-fanit voivat nyt etsiä seurustelukumppania toisten samanhenkisten parista uuden deittipalvelun avulla. Mouse Mingle -sivusto (siirryt toiseen palveluun), jolla ei ole mitään tekemistä Disney-yhtiön kanssa, antaa mahdollisuuden löytää elämänkumppanin esimerkiksi lempiprinsessan tai suosikkilaulun avulla.

Kalifornian Disneylandin entisen työntekijän Dave Tavresin luomalla sivustolla voi myös jakaa Disney-muistojaan. Tavres kertooThe Guardian -lehden (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa saaneensa idean sivustolleen kyllästyttyään siihen, ettei olemassa olevien deittisivustojen hakutuloksia voinut rajata Disney-mieltymysten perusteella.

Mikki Hiiri ja Minni Hiiri.
Minni Hiiri ja Mikki Hiiri kuvattiin viime vuonna Myanmarissa, jossa suosikkihahmot olivat kiertueella.Lynn Bo BO / EPA

Monet kumppania sivustolta etsivät ovat sonnustautuneet profiilikuvissaan satuhahmoiksi, esimerkiksi Lumikiksi ja Plutoksi.

Lumikki taustallaan linna.
Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka Disney suhtautuu sen hahmoja hyödyntävään sivustoon. Deittisivuston käyttäjät ovat sonnustautuneet kuvissaan muun muassa Lumikiksi. Kuvan Lumikki esiintyy Tokion Disneylandin paraatissa.Franck Robichon / EPA

Vaikkei Disney-hahmojen joukossa juurikaan ole seksuaalivähemmistöjen edustajia, voivat myös vähemmistöt käyttää Mouse Mingle -palvelua kumppanin etsimiseen.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka Disney-yhtiö suhtautuu hahmojaan hyödyntävään sivustoon.

Vastaavia mielikuvitushahmoja hyödyntäviä deittisivustoja on luotu myös esimerkiksi Doctor Who -sarjan faneille.