Jari Korkki: Ministeri Stubbin pitkitetty anteeksipyyntö

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kerta kerralta nöyremmin taittuva anteeksipyytely alkaa näyttää jo kiusalliselta, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Jari Korkki
Jari Korkki.
Jari Korkki.Lassi Seppälä / Yle

Torstain kyselytunnilla eduskunnassa kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb onnistui jälleen aiheuttamaan hämmennystä esittämällä poikkeuksellisen anteeksipyynnön samalla foorumilla, jolla kaikki viime viikolla alkoi. Stubb pyysi ja sai puheenvuoron kesken aivan muiden asioiden käsittelyn ja esitti tunteikkaaksi luonnehditun anteeksipyynnön, jossa avainsanat virhe, nöyrästi ja anteeksi kuultiin pariinkin otteeseen.

– Viime viikolla kyselytunnilla tällä foorumilla tein virheen, kun puhuin hallintarekisterin lausunnoista. Haluan teidän edessänne pyytää tätä virhettä nöyrästi anteeksi. Olen ollut ministerinä kahdeksan vuotta ja olen hyvin tietoinen siitä, että ministerin pitää olla kaikkien lukujensa kanssa erittäin tarkka. Haluan samalla vakuuttaa teille, että virheeni ei missään nimessä ollut harkittu, vaan se oli pikemminkin harkitsematon ja pahoittelen sitä. Anteeksi.

Tosin Stubb on ollut ministerinä juuri tänään tasan seitsemän vuotta ja kahdeksan kuukautta, mutta se mahtunee virhemarginaaliin ja lienee muutenkin sivuseikka.

Stubbin – ja myös eduskunnan puhemies Maria Lohelan (ps.) – toiminta herätti hämmennystä, koska toisaalla välikysymystä puuhaava oppositio ei ollut mitenkään ottanut asiaa juuri tällä kertaa puheeksi.

Kriisiviestinnän käsikirjojen mukaannöyrtyminen kannattaisi heti, kun virhe tapahtuu, eikä vasta viikon päästä. Stubbilla oli tietysti mahdollisuus oikoa virhettään jo heti tuoreeltaan viikontakaisella kyselytunnilla, mutta se taisi tulla liian aikaisin.

Perjantaina SDP ottaa kantaa vihreiden ja vasemmistoliiton jo vireille panemaan välikysymykseen [...] Demareille olisi vielä alkuviikosta riittänyt perinpohjainen keskustelu pääministerin ilmoituksen pohjalta.

Seuraava mahdollisuus oli heti lauantaina Ylen TV1:n Ykkösaamussa, kun Helsingin Sanomat oli paljastanut, että hallintarekisteristä annetuista viranomaislausunnoista 90 prosenttia oli itse asiassa kielteisiä, ei myönteisiä kuten Stubb oli pari päivää aiemmin kyselytunnilla väittänyt. Anteeksipyyntö jäi kuitenkin vielä puolitiehen.

– Tuo Helsingin Sanomien juttu osoittaa, että laskea voi monella tavalla, mutta virhe oli ilman muuta minun, sori siitä.

Parin nukutun yön jälkeen Stubb alkoi ilmeisesti käsittää, että ripaus nöyryyttä ei olisi pahitteeksi, ja maanantaina Tampereella sitä löytyi jo sanavarastoon saakka.

– Haluan vielä kerran mitä nöyrimmin pyytää anteeksi viime viikolla eduskunnassa tekemääni virhettä, jossa vahingossa käytin prosenttilukua, jota ei ole olemassa. Se virhe on vain ja ainoastaan minun. En missään nimessä halunnut tahallisesti johtaa tässä kysymyksessä ketään harhaan.

– Mistä saitte luvun?

– Ihan omasta päästäni, eli se oli täysin virheellinen.

Lisää anteeksipyyntöjä kuultiin tiistaina, kun hallitus perui koko hallintarekisteriä koskevan esityksensä. Ja nyt siis vielä eduskunnan kyselytunnilla, josta koko jupakka viikko sitten lähti.

Torstaina nähtyä nöyrempää anteeksipyyntöä voi tuskin enää odottaa, ja ainakin SDP:n Eero Heinäluomalle se tuntui heti tuoreeltaan kelpaavan. Sen sijaan tuoreiden kannatuslukujen pörhistämä demariryhmä otti lämpöä terveydenhuollon asiakasmaksuja käsitelleen keskustelun keskeytymisestä Stubbin vuodatukseen.

Asian käsittely jatkuu perjantaina, kun SDP ottaa kantaa vihreiden ja vasemmistoliiton jo vireille panemaan välikysymykseen. Sen taustalla on halu päästä äänestämään Stubbin luottamuksesta. Demareille olisi vielä alkuviikosta riittänyt perinpohjainen keskustelu pääministerin ilmoituksen pohjalta.

Hallintarekisteriveivaus näyttää ainakin väliaikaisesti vaikuttaneen myös puolueiden kannatuslukuihin. Kokoomus oli Ylen torstaina julkaisemassa kannatusmittauksessa porhaltamassa jo kohti 19 prosentin kieppeillä kulkevia lukuja, mutta kyselytuntiepisodin jälkeinen niiaus pudotti lukeman 18,3 prosenttiin. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen arvioi tämän viikon kannatuksen päätyvän lähemmäksi 16:ta prosenttia.

*Muilta osin marraskuun kysely *vahvisti aiempaa kehitystä. Hallitusvastuussa kipuilevat perussuomalaiset tuntuvat hyytyneen alle kymmenen prosentin, ja SDP ahdistelee jo keskustan kärkipaikkaa. Kokonaisuudessaan oppositio kiilasi nyt ensi kertaa hallituksen edelle, tosin niukasti.

Varmaa on, että vauhtia, jännitystä ja vaarallisia tilanteita piisaa jatkossakin.