Helga-myrsky riepottaa Ruotsia – tuulenpuuskat hirmumyrskyn lukemissa

Voimakas myrsky kulkee tänään Ruotsin yli ja siirtyy illaksi Itämerelle. Autoilijoita kehotetaan välttämään tarpeetonta liikkumista.

Ulkomaat
mies kävelee rannalla myrskyssä
Myrskyä Göteborgissa perjantaina.TV4

Voimakas myrsky iski Ruotsin länsirannikolle tänään perjantaiaamuna.

Helga-nimen saanut myrsky on saanut aikaan suuria hankaluuksia varsinkin tieliikenteeseen. Useita tärkeitä siltoja on jouduttu kovan tuulen takia sulkemaan.

Tuulen nopeus puuskissa on noussut hirmumyrskylukemiin. Esimerkiksi Älvsborgin sillalla Göteborgissa ja Tjörnin saaristokunnassa mitattiin jopa 44 sekuntimetrin puuskia.

Göteborgissa jouduttiin perumaan joulukadun avajaiset myrskyn takia. Kaupungin virkamiehet totesivat, ettei kuorolaulu ja tulinäytös onnistu, kun kaduilla tuulee 30 metriä sekunnissa.

Myös maa-alueilla keskituulen nopeus voi olla yli 20 metriä sekunnissa, mikä on todella kova lukema, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Ruotsin television SVT:n (siirryt toiseen palveluun) toimittaja uskaltautui ulkoilmaan Uddevallassa, Länsi-Ruotsissa.

– On hämmästyttävää, kuinka lujaa pisarat lyövät kasvoihin, kuinka ne tekevät kipeää, raportoi toimittaja tuulen keskeltä.

Kovan tuulen alue etenee nopeasti Ruotsin yli ja illalla kovimmat tuulet mitataan Itämerellä. Myös Tallinnan alueella, samoin kuin Latviassa myrskyää.

Keski- ja Pohjois-Ruotsiin on myrskyn mukana tulossa jopa kymmenen senttiä lunta. Se tosin sulaa pian suurimmaksi suurelta osin, sillä sää on jatkossa erittäin lämmin. Tukholmaan ennustetaan 12 asteen päivälämpötilaa.

Lumisilla alueilla tiet muuttuvat kovan tuulen takia hyvin liukkaiksi. Autoilijoita kehotetaankin rauhallisuuteen ja mahdollsiuuksien mukaan välttämään ajelua.

Sää jatkuu viikonlopullakin hyvin tuulisena. Uusi voimakas matalapaine saapuu Skandinaviaan jo lauantaina.

Norjassa ilmatieteilijät varoittavat hyvin voimakkaasta sateesta. Paikoin vettä voi tulla 30 tunnissa jopa 150 - 200 milliä lauantai-illan ja sunnuntain aikana, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK (siirryt toiseen palveluun).

Oletko lähdössä perjantaina laivaristeilylle Itämerelle? Lähetä meille uutiskuva myrskystä tai kerro kokemuksistasi tällä lomakkeella. Jos olet tarvittaessa käytettävissä haastatteluun, jätä myös yhteystietosi.