Opec ei supista öljyntuotantoa – päätös pudotti markkinahinnan alle haamurajan

Öljyntuottajajärjestö jatkaa rajua hintakilpailua ja yrittää saada Yhdydsvaltain liuskeöljyn ulos markkinoilta. Köyhimmille öljymaille on luvassa lisää ongelmia.

talous
Öljynporauslauttoja Maracaibo-järvellä.
Öljynporauslauttoja Maracaibo-järvellä Pohjois-Venezuelassa.Chico Sanchez / EPA

Öljynviejämaiden järjestö Opec ei aio supistaa raakaöljyn tuotantoa, vaikka hinnat ovat alimmillaan kuuteen vuoteen.

Analyytikkojen mukaan järjestön jäsenmaat pumppaavat tällä hetkellä selvästi enemmän öljyä kuin niiden kiintiöt sallisivat. Kiintiöiden määrä on yhteensä 30 miljoonaa barrelia päivässä.

Kokouksen alla pohdittiin, tulisiko kiintiöt nostaa 31,5 miljoonaan barreliin, eli vastaamaan todellista tilannetta. Tätä ei kuitenkaan tehty.

Köyhimmät Opec-maat olivat vaatineet kiintiöiden supistamista, sillä öljyn halpuus on ajanut niiden taloudet suuriin ongelmiin. Kokouksen päätösasiakirjassa ei lopulta mainita kiintiöistä mitään.

Kokouslähteistä kerrotaan, että kiintiöistä ei haluttu sopia, koska pakotteista vapautuva Iran on aikeissa lisätä voimakkaasti omaa tuotantoaan. Lisäksi hiljattain Opeciin liittynyt Indonesia sekoittaa laskelmia.

Saudi-Arabia ja muut Persianlahden maat ovat asettaneet strategiakseen pitää maailmanmarkkinahinnat alhaalla saadakseen korkeampien tuottajahintojen maat ulos markkinoilta. Tämä koskisi mm. Yhdysvaltain liuskeöljyä.

Öljymarkkinoilla Opecin päätös tiputti öljyn hintaa noin kahdella dollarilla. Illalla öljybarrelin hinta on liikkunut jopa alle 40 dollarin tasossa.