10-vuotias Markus kysyi shakista, presidentti vastasi: Kun kuningatar lähti, saattoi pelaajakin lähteä

Sekä presidentti että kysymyksen esittänyt Markus lupasivat jatkossa yrittää hilitä itseään shakkitappion osuessa kohdalle.

politiikka
Tasavallan presidentti valmistautui vastaamaan kuuntelijoiden kysymyksiin Yle Radio 1:n vieraana 5. joulukuuta.
Tasavallan presidentti valmistautui vastaamaan kuuntelijoiden kysymyksiin Yle Radio 1:n vieraana 5. joulukuuta.Maarit Mustonen / Yle

10-vuotias Markus Mikkola Tuusulan Kellokoskelta pääsi esittämään kysymyksensä Tasavallan presidentin kyselytunnilla.

– Hyvää päivää herra presidentti, nuori mies reippaasti tervehti.

"Harrastatteko shakin peluuta?", oli Markusta askarruttanut kysymys.

– Kyllä minä nimenomaan harrastan shakkia. Olen sen aloittanut nuorempana kuin sinä nyt, isä aikanaan opetti pelaamaan. Ja aina silloin tällöin pitkin näitä vuosia on sitä kavereiden kanssa tullut pelattua. Ja nykyisinkin vielä tietokoneen kanssa pelaan, aika useastikin, presidentti Sauli Niinistö kertoi.

Presidentti paljasti kuitenkin, ettei harrastus ole niin pitkälle ulottunut, että hän olisi opetellut avauksia tai pelistrategioita.

– Tällaiselle amatöörille eivät tilanteet toistu – aina on vähän uudessa asemassa. Virheitä tulee tehtyä, ja niistä ottaa toivon mukaan opikseen. Ja joskus saattaa peräti onnistuakin, Niinistö pohti shakin hienouksia.

Markus paljasti presidentille, että hän pelaa shakkia sisarustensa kanssa, etenkin aamuisin. Presidentti sen sijaan ei koe aamuisin olevansa niin virkeä, että shakkilaudan ääreen rohkenisi. Sisarusten kanssa tuli presidentti Niinistönkin nuorempana pelattua, eikä häviäminen ollut mieleen.

– Lapsena en ollenkaan tykännyt siitä, että häviän. Ainakin sisar väittää , että joskus siinä vaiheessa, kun minulta kuningatar lähti, niin saattoi olla että pelaajakin lähti, presidentti muistelee.

Sekä presidentti että Markus lupasivat jatkossa yrittää hilitä itseään.

– Kiitos samoin ja hyvää itsenäisyysjuhlaa, 10-vuotias Markus Mikkola vielä lopuksi vastasi presidentin toivotuksiin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastasi Yle Radio 1:ssä kansalaisten kysymyksiin ja keskusteli kuuntelijoiden kanssa suorassa radiolähetyksessä. Ohjelman voi kuunnella täältä 5.12.2015 kello 15.00 alkaen.