yle.fi-etusivu

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Meri tuli kylään

Meri tuli kylään


Ilmastonmuutoksen edetessä kymmenet, jopa sadat miljoonat ihmiset voivat joutua väistymään kohoavan merenpinnan tieltä. Köyhä Bangladesh ja rikas Hollanti valmistautuvat merenpinnan nousuun ja jokien tulviin kykyjensä mukaan.


  • Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat poikkeuksellisen ankaria bangladeshilaisille muun muassa siksi, että maa on yksi tiheimmin asutuista valtioista.
  • Bangladesh on pinta-alaltaan puolet Suomesta. Asukasluku on 160 miljoonaa.
  • Arvioiden mukaan merenpinta uhkaa peitota jopa 17 prosenttia maan pinta-alasta, jos merenpinta nousee metrin.

Kello lähestyi keskiyötä, kun vesimassat vyöryivät yhtäkkiä Tahmina Begumin perheen pieneen, oljista ja oksista rakennettuun kotiin. Pilkkopimeässä Tahmina hamuili syliinsä vieressään nukkuneen 2-vuotiaan poikansa. Aviomies sai otteen 6-vuotiaasta tyttärestä. Miehen veli tarttui huonokuntoista isoäitiä kädestä.

Vesi oli noussut jo rintaan asti, kun perhe kiipesi pois pienellä rinteellä sijaitsevasta kodistaan.

– Pelastuimme, mutta menetimme kaikki kotimme tavarat. En ole koskaan kokenut mitään sellaista, Tahmina Begum sanoo.

Useat ihmiset Chadgharan kylässä Bangladeshin lounaisosassa puhuvat samaisesta viime heinäkuun yöstä. He pelkäävät, että tulva voi tulla uudelleen, hetkenä minä hyvänsä.

Pelkoon on aihetta.

Chadgharan kylä sijaitsee Rupsha-joen sivuhaarassa, parikymmentä kilometriä etelään Khulnan kaupungista. Alue on matalaa jokien rikkomaa suistomaata, yhtä litteää kuin paikallinen chapati-leipä.

Juuri siksi Bangladesh on niitä maailmankolkkia, joita ilmastonmuutos koettelee kovimmin.

Nouseva merenpinta tunkeutuu syvemmälle sisämaahan. Joet täyttyvät vesimassoista ja niiden hallitsemiseksi kyhätyt padot ja esteet rikkoutuvat aika ajoin.

Niin kävi myös Chadgharassa heinäkuun tulvayönä.

– Täällä oli hyvin erilaista kuin silloin, kun menin naimisiin kahdeksan vuotta sitten. Tänä vuonna muutoksia on tapahtunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Tahmina Begum sanoo.

Kyläläiset asuvat kapealla kaistaleella, jota tulvavedet murtavat pala palalta.

Merenpinnan nousu

  • Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan merenpinta nousi vuosien 1901 ja 2010 välillä 19 senttimetriä, eli noin 1,7 millimetriä vuodessa.
  • Nousuvauhti on kiihtynyt, niin että vuosien 1993 ja 2010 välillä merenpinta nousi 3,2 mm vuodessa. Nyt nousuvauhti on jo 4 mm vuodessa.
  • Mitä tästä eteenpäin tapahtuu riippuu siitä, kuinka paljon päästöjä leikataan. Tuoreimmassa raportissaan IPCC arvioi, että tämän vuosisadan loppuun mennessä merenpinta nousee 26 ja 82 senttimetrin väliltä.
  • Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että IPCC on antanut liian konservatiivisia arvioita merenpinnan noususta. Joissakin tutkimuksissa puhutaan jopa metrien noususta.
  • Lähteet: Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, asiantuntija-arviointi merenpinnan noususta

Maa kyläläisten jalkojen alla pienenee jatkuvasti.

Begumien ja monien kyläläisten kodit on rakennettu korotetulle, paikoin vain pari metriä leveälle maakaistaleelle.

Nousuveden ja tulvien aikaan vesi saarta kaistaleen kokonaan. Laskuvedenkin aikaan kaistaleelle vievät polut ovat nykyisin täynnä vesilammikoita. Kyläläiset pinoavat lammikoihin tiiliä, joiden avulla veden yli voi yrittää astella jalkojaan kastelematta.

Ennen kaistaleella asui enemmän ihmisiä, mutta vesimassat murtavat sitä pala palalta.

Maan mureneminen johtuu osittain ilmastonmuutoksen kiihdyttämästä eroosiosta. Suolaisempi vesi tunkeutuu kuivakautena maaperään ja köyhdyttää sitä. Suolan haperoittama maa-aines valuu helpommin jokiin ja ne täyttyvät entisestään.

Bangladeshin delta-alueella on aina eletty alueelle tyypillisten tulvakausien kanssa, mutta nykyisiin ympäristön muutoksiin kyläläiset ja paikalliset päättäjät osaavat varautua heikosti.

Muutamien kilometrien päässä Chadgharasta sijaitsee Sundarmahalin kylä, jonne vievää tietä tulvavedet ovat rikkoneet pahoin. Auto on jätettävä kauas. Riksalla pääsee osan matkaa, osa matkasta on taitettava jalkaisin.

Tien päästä löytyy vain kaksi vuotta sitten rakennettu koulutalo. Nyt se on veden saartama ja hylätty. Paikalliset päättäjät eivät osanneet arvioida, että vesimassat leviäisivät koululle asti.

Läheltä löytyy toinen koulu, joka on vielä toiminnassa.

Meneillään on verrattain hyvä päivä, sillä kaikki oppilaat ovat päässeet perille. Tulvien takia koulu joudutaan aika ajoin sulkemaan, kertoo koulun nuori ja puhelias opettaja Bikash Ranjan Dash.

– Tulvien aikana isommat oppilaat kahlaavat kouluun, mutta pienimmät jäävät kotiin, Dash sanoo ja arvioi, että pahimmillaan vesi on ollut reippaasti yli metrin korkeudella.

Kun tulvavedet saartavat Sundarmahalin kyläkoulun, vain isoimmat oppilaat kahlaavat kouluun.

Dash ei usko, että alueella on tulevaisuutta.

Kyläläisten on pakko jättää kotinsa ja suunnata Bangladeshin suuriin kaupunkeihin. Ehkä Khulnan kaupunkiin, jonne on jo muuttanut ilmastopakolaisia. Tai pääkaupunkiin Dhakaan riksakuskeiksi, Dash aprikoi.

– Tai sitten he lähtevät ulkomaille. Intiaan, Malesiaan, Yhdysvaltoihin. Tai Englantiin, Saksaan ja muualle Eurooppaan, Dash luettelee.

Bangladeshin suistoalueella ihmisiä uhkaavat myös hirmumyrskyt, jotka todennäköisesti voimistuvat ilmastonmuutoksen myötä.

Nouseva merenpinta nielee rannikkoa reunustavaa maailman suurinta mangrovemetsikköä, Sundarbansia. Se toimii suojakilpenä hirmumyrskyjä vastaan.

Sundarbans alkaa parikymmentä kilometriä Chadgharan ja Sundarmahalin kylistä etelään. Metsikkö saattaa kadota lähes kokonaan meren alle, jolloin hirmumyrskyt pääsevät syöksymään entistä suuremmalla voimalla ihmisten kimppuun.

Jo nyt kylissä näkyy siellä täällä sortuneita, aaltopeltikattoisia hökkeleitä. Ne romahtivat, kun hirmumyrsky Aila murjoi Bangladeshia vuonna 2009.

Opettaja Dash arvioi, että alue on asuinkelvoton parissa vuosikymmenessä.

– Ilmastonmuutos tulee tuhoamaan koko paikan tulevaisuudessa. Meistä ei jää jäljelle varjoakaan, Bikash Ranjan Dash sanoo.

Ilmastonmuutoksen nollapiste

  • Bangladeshin riskialueella asuu noin 20 miljoonaa ihmistä. Heille ei ole tarjolla vapaata maata. Suurkaupungeissa kärsitään jo nyt liikakansoituksesta.
  • Ihmisiä voidaan silti auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Suistoalueelle voidaan rakentaa esimerkiksi mahdollisimman korkealla sijaitsevia koulurakennuksia, joihin ihmiset voisivat mennä suojaan hirmumyrskyjen ajaksi. Myös koteja pitäisi rakentaa korkeammalle, jotta ne selviäisivät tulvista.
  • Viljelyyn olisi kehitettävä kasvilajikkeita, jotka selviävät suolaantuneessa maaperässä.
  • Sopeutumiseen tarvitaan rahaa, jota köyhällä Bangladeshilla ei ole. Siksi ilmastonmuutoksen koettelemat köyhät maat vaativat ilmastorahaa länsimailta.

Kaksikymmentä uhanalaisinta kaupunkia

1. Shanghai, Kiina

2. Hongkong, Kiina

3. Taizhou, Kiina

4. Mumbai, Intia

5. Kalkutta, Intia

6. Tianjin, Kiina

7. Jakarta, Indonesia

8. Nantong, Kiina

9. Ho Chí Minh, Vietnam

10. Osaka, Japani

11. Chittagong, Bangladesh

12. Tokio, Japani

13. Hanoi, Vietnam

14. Huaiyin, Kiina

15. Shantou, Kiina

16. Nam Dinh, Vietnam

17. Jiangmen, Kiina

18. Khulna, Bangladesh

19. Barisal, Bangladesh

20. Lianyungang, Kiina

Aasian kaupungeilla eniten pelissä

  • Monet tutkijat ovat esittäneet, että merenpinnan nousu uhkaa kymmenien, jopa satojen miljoonien ihmisten asuinalueita. Yhä useampi joutuu jättämään kotinsa, kun merenpinta nousee. Heistä tulee ilmastopakolaisia.
  • Ilmastonmuutoksen uhkaamia kaupunkeja on eri puolilla maailmaa. Suurin osa niistä sijaitsee kuitenkin Aasiassa. Kymmenestä suurimmassa vaaravyöhykkeessä olevasta kaupungista viisi on kiinalaisia.
  • Myös amerikkalaiskaupungeista Miamista, New Orleansista ja New Yorkista kahden asteen lämpeneminen lohkaisisi jo aimo palan. Euroopassa Hollannin maa-alasta suuri osa sijaitsee merenpinnan alapuolella jo nyt.
  • Tutkijoiden ja journalistien ylläpitämä Climate Central on laatinut kartan, josta näkee, kuinka veden nousu vaikuttaa maailman eri rannikkokaupunkeihin, mikäli ilmakehän lämpötila nousee kaksi tai neljä astetta.
  • Lähteet: Climate Central
Vic ja Christine Gremmer joutuivat jättämään kotinsa, koska Hollanti päätti antaa joille tilaa tulvia.
  • Merenpinnan nousu uhkaa Hollantia, josta suuria osia on vallattu mereltä. Pinta-alasta vajaa kolmannes on merenpinnan tason alapuolella.
  • Tulvasuojauksia vahvistettiin Pohjanmeren vuoden 1953 myrskyn ja tuhotulvan jälkeen. Nyt varaudutaan uusiin muutoksiin vuoteen 2100 ulottuvalla suunnitelmalla.
  • Ilmastonmuutoksen myötä myös jokien tulvariski nousee. Ongelmaa lähestytään antamalla tulville tilaa, mutta hallitusti.

Vic Gremmerin saappaat uppoavat saveen, kun hän kävelee pellolla, jolla vielä pari vuotta sitten seisoi perheen vanha koti. Kivenheiton päässä uudella asuinkukkulalla kohoaa uusi omakotitalo. Sen Vic ja Christine Gremmer rakensivat, koska hallituksen suunnitelma antaa joelle lisää tilaa pakotti heidät väistymään.

Gremmerien talo sijaitsee Lounais-Hollannissa Noordwaardin maaseudulla, joka päätettiin jättää alueen halki virtaavan Nieuwe Merwede -joen tulvatasangoksi.

Meren kanssa kamppailuun tottuneessa Hollannissa herättiin jokien tulvariskiin toden teolla parikymmentä vuotta sitten. Ajatus oli, että kun Noordwaardin kaltaisilla alueilla lasketaan tulvavalleja ja annetaan joen tarvittaessa tulvia pelloille, helpotetaan painetta muualla.

Näin tiheämmin asutut alueet säästyvät tuhotulvilta, ja läheisessä Gorinchemin kaupungissa jalat pysyvät kuivina.

Yläjuoksun asukkaiden turvallisuudesta hinnan maksavat Gremmerit ja viitisenkymmentä muuta noordwaardilaisperhettä. He saivat valita: joko jäädä tai lähteä.

Alueelle jääneiden piti muuttaa heitä varten rakennetuille asuinkukkuloille, ja vanhat tulvariskialueella olleet talot purettiin.

Gremmerien lähinaapuruston kuudesta perheestä vain kaksi päätti jäädä.

Osalla valinta oli kiinni rahasta. Vaikka hallitus korvasi vanhaa vastaavan talon markkinahinnan, raha ei välttämättä riittänyt uuden rakentamiseen. Jotkut ottivat pankkilainaa, jotkut muuttivat kaupunkiin kerrostaloasuntoon.

Vic Gremmer on puheenjohtajana yhdistyksessä, joka piti asukkaiden puolia neuvotteluissa valtion kanssa. Hän kertoo, että ihmisiä rasitti vuosien roikkuminen löysässä hirressä.

– Asiasta alettiin puhua 90-luvun puolivälissä. Meille varmistui vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin, että oma talomme on todella menossa, Gremmer sanoo.

Tulilinjalle joutuneet tietenkin vastustivat hanketta. Mutta tulvasuojelu on Hollannissa vahva brändi, ja moni tuli vuosien neuvottelujen päätteeksi tulokseen, että edessä olevat väistämättömät muutokset on paras tehdä saman tien.

Silti skeptikkojakin löytyy yhä.

– Jotkut täällä ajattelevat, että tulvien kanssa kyllä pärjätään ja että tämä kaikki tehtiin vain luonnon takia, Vic Gremmer huomauttaa ja viittaa viereisen kansallispuiston palauttamiseen kohti luonnontilaa.

Noordwaardin alue vallattiin mereltä 1900-luvulla – nyt se annetaan osin takaisin luonnolle.

Maanrakennustyöt kuten uusien asuinkukkuloiden ja tulvavallien tekeminen kestivät Noordwaardissa vuosia.

Rekkaralli oli loputon ja pölyn ja melun määrä valtava. Sateisina aikoina kaikkialla oli mutavelliä, eivätkä ystävät enää tulleet kylään. Gremmerien tytär Roos sai tarpeekseen ja muutti jo lukioikäisenä pois kotoa.

Vic Gremmerille itselleen kovin paikka oli vaihe ennen vanhan talon purkamista. Hylättyä talovanhusta uuden kodin nurkilla ei olisi kestänyt katsoa.

– Linnut ja lepakot olivat pesineet sinne ja tehneet reikiä seiniin, Gremmer muistelee.

Vaikka pelissä ei ollutkaan perintötila, talossa oli kiinni parikymmentä vuotta perheen yhteistä historiaa.

Gremmereistä tuntuu, että heidän koettelemuksillaan oli kuitenkin onnellinen loppu. Vaikka Noordwaardissa tulvii tulevina vuosina, uusi talo on korkealla ja säästyy vahingoilta.

Talo on myös vanhaa paljon mukavampi, eikä nurkista enää käy veto. Heti talon takana on suuri puutarha ja pajujen varjostamassa purossa veneitä ja majavia.

Ja mikä parasta, työkoneiden mentyä ympärillä on jälleen rikkumaton maaseudun hiljaisuus.

Joille lisää tilaa tulvia

  • Hollanti sijaitsee Pohjanmereen laskevan Reinjoen suistossa. Maa on tottunut kamppailuun meren kanssa, mutta jokien tulvariskiin herättiin toden teolla vuosien 1993 ja 1995 läheltä piti -tilanteiden myötä. Tuolloin 250 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan vedenpinnan nousun takia.
  • Hollannissa arvioitiin, että virtaama joissa nousee tulevaisuudessa muun muassa ilmastonmuutoksen lisäämien rankkasateiden takia. Pelkkää tulvavallien korottamista ja vahvistamista ei pidetty kestävänä ratkaisuna, vaan päätettiin, että joille uhrataan maata hallitusti.
  • Pitkien selvitysten jälkeen vuonna 2007 aloitettiin valtava hanke, joka sai nimekseen Tilaa joille (Ruimte voor de Rivier). Kyseessä on kymmenien rakennustöiden ketju alueella, jolla asuu noin neljä miljoonaa ihmistä.
  • Työt saadaan päätökseen ensi vuonna. Niiden kokonaishinta on 2,3 miljardia euroa. Hanke on kerännyt kiinnostusta ja kyselyjä eri puolilta maailmaa.
Rotterdamin viherkattojen on määrä imeä vettä rankkasateista, joiden ennustetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä.

Rotterdamin suurkaupungissa tulvasuojelu ja 2000-luvun urbaani unelma kohtaavat trendikkäästi vanhan toimistotalon, Schieblokin katolla. Luovien alojen työtiloiksi muutetun rakennuksen katolle on perustettu viljelypalsta, jossa innokkaat vapaaehtoiset tuottavat ruokaa ja syötäviä kukkia lähialueen ravintoloihin.

Katon oman kahvilan keittiössä Valerie Kuster valmistelee päivän lounasta.

– Tänään listalla on palstalta ainakin punajuurta, lehtikaalia ja yrttejä, Kuster luettelee.

Schieblokin kattopuutarha on ainakin toistaiseksi lajissaan poikkeus, mutta tavallisia viherkattoja Rotterdamiin on rakennettu jo yli 30 jalkapallokentän verran. Niiden on määrä paitsi viilentää taloja kesäisin, myös imeä sadevettä rankkasateista, joiden ennustetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä.

Äkillisten sateiden aikaan viemäriverkosto on kovilla, sillä toisen maailmansodan pommitusten jälkeen tiiviiksi rakennetussa keskustassa liikavedellä ei ole luontevaa paikkaa, mihin mennä.

Asvalttiviidakossa sadeveden väliaikaisvarastoiksi on luotu maanalaisia parkkihalleja ja erityisiä vesiaukioita, jotka näyttävät uima-altailta ilman vettä.

Aukioiden pitää taipua moneen käyttöön, koska keskustassa jokainen neliösentti on arvokas. Äkkitulvan aikana aukio helpottaa viemäriverkoston painetta, mutta muulloin siellä voi vaikkapa pelata koripalloa tai temppuilla mopolla.

Monikäyttöisyys on ideana myös erikoisessa katukiveyksessä, jossa tulvavesi valuu ensin erityisiin koloihin ja imeytyy niistä lopulta hitaasti maahan. Näin täytetään pohjavesivarastoja ja ehkäistään kaupunkia vaivaavaa maan vajoamista.

Iskulauseena Rotterdamissa on, että vesi ei ole vain vihollinen vaan myös kumppani, jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Siksi esimerkiksi asumiseen veden päällä uskotaan.

Tulevaisuuden asumisratkaisuja visioidaan keskustan jokirannassa kelluvissa paviljongeissa. Futuristisia puolipalloja voi siirrellä paikasta toiseen. Ne edustavat kestävää arkkitehtuuria: käsittelevät jätevetensä ja saavat energiaa muun muassa aurinkopaneeleista.

Nämä kaikki ovat keinoja, joilla Rotterdam markkinoi itseään edelläkävijänä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Ilmastonmuutoksen ennustettavat pitkän aikavälin vaikutukset otetaan huomioon kaikessa yhdyskuntasuunnittelussa.

Tavoitteena on olla niin sanotusti ilmastokestävä vuoteen 2025 mennessä.

Ja syytä onkin, sillä tulvavallien sisäpuolella noin kaksi kolmasosaa Rotterdamista on merenpinnan tason alapuolella. Kaupunkia halkoo Reinin alajuoksun haara Maasjoki, jonka suulla, keskustan ulkopuolella on rahtimäärällä mitattuna Euroopan suurin satama.

Merenpinnan nousu ja etenkin tuulten ja matalapaineiden synnyttämät myrskyvuokset ovat tulevaisuudessa todellinen uhka. Rotterdamia suojaavat jättimäiset sulkuportit jokisuulla joudutaan tulevaisuudessa sulkemaan kenties joka vuosi, kun tällä hetkellä niitä tarvitaan noin kerran vuosikymmenessä.

Siksi Rotterdamissa pidetään innovoinnin lisäksi tulvavalleja kunnossa ja niiden ulkopuolella taloja valmistaudutaan nostamaan. Turvana ovat myös erilaiset varoitusjärjestelmät. Äskettäin otettiin käyttöön uusi sadetutka, jolla ennakoidaan äkillisiä kuuroja.

Kaupunkilaisia yritetään saada mukaan kantamaan huolta: uudet hankkeet suunnitellaan yhdessä lähialueen asukkaiden kanssa. Tulvasuojelu tuntuu ainakin lompakoissa, sillä vedenhallintaan liittyviä veroja kerätään jokaiselta kotitaloudelta parisataa euroa vuodessa.

Aivan selvää ei kuitenkaan ole, kuinka hyvin rotterdamilaiset ovat kaupungin ohjelmasta perillä. Joidenkin kyselyjen mukaan puolet asukkaista ei edes tiedä, asuvatko he tulvavallien sisä- vai ulkopuolella.

Tämä tietenkin johtuu siitä, että varautuminen ja tulvasuojelu ovat tähän asti riittäneet, eikä mitään kohtalokasta ole tapahtunut.

Tekstit: Päivi Koskinen, Maria Tolsa, Jaana Kanninen ja Mika Pippuri. Videot ja kuvat: Pekka Tynell, Toni Määttä, Partho Roy, Päivi Koskinen sekä Hollannin infrastruktuuri- ja ympäristöministeriö. Grafiikka ja animointi: Eetu Pietarinen. Toteutus: Ville Juutilainen.