Kemi järjestää aasialaisturisteille keskustan kauppoihin kiinankielisiä ostoskierroksia

Kemiin tulevien aasialaisturistien ostosmatkailun helpottamiseksi he saavat opastusta kiinaksi. Opastettuja ostoskierroksia järjestetään kaksikymmentä.

Kemi
Ulkomaalainen matkailija kuvaa ystäviään Perämeren jäällä.
Riikka Rautiainen / Yle

Kemin elinkeinopalvelut järjestää aasialaisturisteille opastettuja ostoskierroksia kaupungin keskustan liikkeissä. Kiinankielistä opastusta tarjoaa suomalaisittain Suviksi nimetty opas.

– Suvi on oikealta nimeltään Xueying Zhang. Kemissä häntä puhutellaan Suviksi, kertoo Oili Ruokamo Kemin elinkeinopalveluista.

Opastettujen ostoskierrosten tarkoituksena on tarjota aasialaisille turisteille mahdollisuus löytää keskustan liikkeisiin ja palvelujen äärelle ja tietysti lisätä kauppiaiden ja yritysten myyntiä. Kierroksia järjestetään kaikkiaan kahtenakymmenenä päivänä joulukuun puolivälistä helmikuulle.

Keskustan kehittämisyhdistys Kemitiimi on myös anonut kauppaliikkeille poikkeuslupia aukiolon pidentämiseksi. Kemiin odotetaan talven aikana tavallistakin suurempaa määrää aasialaisia asiakkaita.

_7.12. klo 13:01 Korjattu opastettujen kierrosten järjestäjäksi Kemin Matkailun sijaan Kemin elinkeinopalvelut. _