Electroluxin Yhdysvaltain-suunnitelmat menivät myttyyn GE:n peruttua kaupat

Viranomaisten mukaan kilpailu olisi vähentynyt kaupan myötä. Electrolux joutunee maksamaan yli 160 miljoonan euron korvaukset GE:lle kaupan peruuntumisen takia.

talous
Electroluxin pääkonttori Tukholmassa.
Jan Erik Henriksson / EPA

Ruotsalainen kodinkonevalmistaja Electrolux ei osta amerikkalaisen General Electric -yhtiön kodinkoneyksikköä. Yhtiöt tiedottivat kaupasta alun perin syyskuussa 2014. Nyt GE on perunut kaupan.

Yhdysvaltojen oikeusministeriö on halunnut estää kaupan kilpailusäännösten vuoksi. Ministeriö arvioi, että kaupan myötä hinnat olisivat nousseet ja kilpailu vähentynyt. Seurauksena olisi viranomaisten mukaan ollut kahden yrityksen hallitsema markkina. Alan markkinajohtaja on Yhdysvalloissa perustettu monikansallinen Whirlpool.

Electrolux havitteli 2,6 miljardin euron kaupalla entistä vahvempaa asemaa Pohjois-Amerikan markkinoilla. Jos kauppa olisi toteutunut, sen markkinaosuus olisi ollut noin 40 prosenttia.

– Electroluxista olisi tullut entistä vahvempi esimerkiksi korealaisiin LG:hen ja Samsungiin verrattuna, arvioi Handelsbankenin analyytikko Karri Rinta.

Electroluxin mukaan GE on nyt pyytänyt sitä maksamaan runsaan 160 miljoonan euron korvauksen kaupan perumisen takia.

Lähteet: AFP, Reuters