Tutkimus: Kolmannes maapallon viljelysmaasta on tuhottu – kiireisiä toimia tarvitaan

Brittitutkijoiden mukaan kehitystä voidaan ainakin hidastaa ravinteita kierrättämällä, kasvien lannoitetarvetta pienentämällä ja käyttämällä maata vuoroin viljelyyn ja vuoroin karjaeläinten kasvattamiseen.

luonto
kuollut puu aavikolla kuunvalossa
Myrkylliset valumavedet maatiloilta ja eroosio ovat pilanneet maan Salton Sea -suolajärven lähellä Kaliforniassa. Kuva vuodelta 2011.Jim Lo Scalzo / EPA

Maapallon viljelyskelpoisesta maasta peräti kolmannes on tuhoutunut viimeisten 40 vuoden aikana joko eroosion tai saastumisen seurauksena, ilmenee brittiläisessä Sheffieldin yliopistossa valmistuneesta tutkimuksesta.

Tutkijat kuvaavat tilannetta katastrofaaliseksi. Tuhon vauhti on niin kova, että uutta viljelyskelpoista maata ei ehdi muodostua korvaamaan menetyksiä. Heidän mukaansa muutos on peruuttamaton, ellei maanviljelyssä tapahdu merkittävää muutosta.

Peltojen jatkuva kyntäminen ja samanaikainen lannotteiden runsas käyttö ovat heikentäneet viljelysmaan laatua kaikkialla maailmassa.

Lisäksi eroosion vauhti on satakertainen uuden maan muodostumiseen verrattuna. 2,5 sentin paksuisen uuden maakerroksen muodostumiseen kuluu tutkijoiden mukaan noin 500 vuotta.

Uhkana Pohjois-Amerikan 1930-luvun "pölykulho"

Professori Duncan Cameronin mukaan maapalloa uhkaa 1930-luvun Pohjois-Amerikassa muodostuneen "pölykulhon" kaltainen tilanne. Tuolloin Yhdysvaltain Keskilännessä riehuneet pölymyrskyt puhalsivat kuivuneen pintamaan ilmoille.

– Olemme tekemässä maaperästä sellaista, ettei se kelpaa muuhun kuin pitämään kasvit pystyssä.

Cameronin mukaan maaperää huuhtoutuu jokien mukana mereen. Hän viittaa tilanteeseen Brasiliaa halkovan Amazonin laskualueella. Siellä merivesi värjäytyy ruskeaksi maasta, jota jokivesi tuo tullessaan.

Cameronin mukaan peliä ei ole vielä täysin menetetty, mutta asialle täytyy tehdä jotain.

Viljelysmaa menettää hiiltä eikä pysty sitomaan vettä itseensä 

Eroosio on sheffieldiläistutkijoiden mukaan pitkälti sen seurausta, että maaperä on menettänyt luonnollisen rakenteensa pitkään jatkuneen viljelyn seurauksena. Kun maata käännetään jatkuvasti, altistuu se hapelle ja siihen sitoutunut hiili karkaa ilmakehään.

Tämän seurauksena maa muun muassa menettää kykyään sitoa vettä itseensä. Samanaikainen ilmaston lämpeneminen puolestaan lisää sateita, jotka huuhtovat maata mukanaan. Lisääntynyt metsien hävittäminen vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Samaan aikaa viljelysmaan tuhoutumisen kanssa kasvaa ravinnon kysyntä rajusti. Erään arvion mukaan vuonna 2050 maapallon yhdeksänmiljardisen väestön on kasvatettava 50 prosenttia nykyistä enemmän ruokakasveja. Ruoantuotanto on kasvamassa eniten kehitysmaissa.

Viljelyskasvit ja karja vuorottelemaan

Sheffieldin yliopiston tutkijat ovat esitelleet tukimustaan Pariisin ilmastokokouksessa.

He esittävät myös keinoja, joilla kehitystä voidaan ainakin hidastaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ravinteiden kierrättäminen, kasvien lannoitetarpeen vähentäminen bioteknologian avulla ja maan käyttäminen vuoroin viljelykasvien ja karjan kasvattamiseen.

Cameronin mukaan maapallon jäättömästä maa-alasta noin 30 prosenttia on nautojen, sikojen, kanojen ja muiden karjaeläinten käytössä. Tämän maan saaminen viljelyskäyttöön on tärkeää, jotta viljelysmaalle jäisi aikaa toipua, Cameron korostaa.